Auton turvatekniikka avustaa kuljettajaa – teemapäivä varttuneille kuljettajille Kuopiossa
Auton turvatekniikka tukee kuljettajaa ajotehtävässä ja tarvittaessa puuttuu ajamiseen ennaltaehkäisten onnettomuuden. Liikenneturvan, Autoalan keskusliiton ja Väänäsen auton Kuopiossa 8. syyskuuta klo 12-17 järjestämässä turvallisuuspäivässä varttuneet kuljettajat pääsevät muun muassa tutustumaan kuljettajaa avustavaan turvatekniikkaan.
Turvallisuuspäivän tavoitteena on, että iäkkäämmät kuljettajat saavat tietoa ikääntymisen vaikutuksista autolla ajamiseen, tutustuvat turvallisuutta edistävään turvatekniikkaan ja saavat vinkkejä oman toimintakykynsä ylläpitämiseen.
Omia tarpeita on hyvä tuoda esiin autoa vaihtaessa. Opastusta uuden auton käyttöön saa myyjältä. Täyssähköauton latauksessa esimerkiksi käytetään mobiilisovellusta, ja se voikin olla ensimmäinen haltuun otettava asia uutta autoa hankkiessa. Myös tähän voi saada opastusta ja käytön oppii harjoittelemalla.
Varttuneen kuljettajan vahvuuksia ovat ajovuosien mukanaan tuoma kokemus ja harkintakyky. Vanhenemisella on myös toinen puolensa: näkö, kuulo ja huomiokyky heikkenevät.
”Edellä lueteltuja haasteita voi kompensoida esimerkiksi ajamalla hitaammin. Myös auton turvatekniikasta voi olla apua, sillä se voi helpottaa ajotehtävää ja lisätä ajoturvallisuutta”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen kertoo.
Iäkkäämmät kuljettajat kokevat turvatekniikan tärkeäksi kriteeriksi autoa valitessaan. Autoa hankkiessa kannattaa turvatekniikka ottaa huomioon ja tutustua eri vaihtoehtoihin. Liikenneturvan kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä 65–74-vuotiaasta autoilijasta kokee turvatekniikan tärkeäksi kriteeriksi valitessaan seuraavaa autoaan.
”Turvatekniikkaa on monenlaista. Esimerkiksi kaistavahti ehkäisee auton ajautumista pientareelle tai vastaantulijoiden kaistalle. Peruutustutka ja -kamera helpottavat liikkumista pysäköintialueilla ja pysäköintiavustin nimensä mukaisesti auttaa parkkeeraamaan auton vaikka taskuparkkiin”, Savolainen kertoo.
Aktiivisella turvatekniikalla pyritään ennaltaehkäisemään onnettomuuden syntymistä. Sen tehtävä on varoittaa tai puuttua ajamiseen silloin, kun kuljettajan tai muun tielläliikkujan toiminta tai toimimatta jättäminen voi johtaa onnettomuuteen. Passiivinen turvatekniikka, kuten turvavyö, puolestaan lieventää onnettomuuden seurauksia.
Varttuneiden kuljettajien turvallisuuspäivä Väänäsen autolla Kuopiossa. Tervetuloa kahville ja samalla päivittämään tietojasi turvallisesta ajamisesta! Tapahtuma järjestetään perjantaina 8.9. klo 12-17 Väänäsen autolla osoitteessa Käenkuja 1, Kuopio. Turvallisuuspäivä on suunnattu erityisesti eläkeikäisille kuljettajille. Tapahtuma on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua.
Lisätiedot: koulutusohjaaja Erkka Savolainen, Liikenneturva, puh. 020 7282 397