Verkossa ja facebookissa toimiva Hyvisforum.fi -hyvinvointisivusto on jäänyt tammikuun alussa
tauolle toistaiseksi. Syinä ovat muun muassa kahden hengen toimituksen sairastuminen
joulunpyhien ja vuodenvaihteen jälkeen pitkäksi venyneeseen ja työntekoa yhä merkittävästi haittaavaan
influenssaan.
Katkoitta jatkunutta sivuston päivitystä on tehty 3,5 vuotta niukkenevin voimavaroin harrastusluonteisesti
ja ei-kaupallisesti. Talven mittaan toimitus pohtii, jatkuuko Hyvisforumin toiminta vielä ja jos niin
millaisena – sekä onko löydettävissä varteenotettavia kumppaneita ja lisävoimavaroja ja onko sivustolle
kehittämismahdollisuuksia.
Toimitus on saamiensa palautteiden perusteella yhä sitä mieltä, että tarvetta hyvinvointiasioita alueellisesti
ja jatkuvasti seuraavalle puolueettomalle uutis- ja taustaviestintäkanavalle olisi niin kansalaisten kuin alan
ammattilaistenkin tasolla. Voi olla, että selvitämme vielä kevään mittaan tulevaisuutta, jos löydämme
kiinnostuneita kumppaneita. Nyt talvella on kuitenkin hengenvedon ja toipumisen aika.
Hyvisforum.fi sivusto ei katoa netistä eikä facebookista, mutta sitä ei aktiivisesti päivitetä toistaiseksi ellei
erityisiä syitä ilmene. Toimitus kuitenkin seuraa edelleen pohjoissavolaista hyvinvointia ja siihen
vaikuttavia asioita.
Terveisin
Ilpo Lommi, Hyvisforum.fi:n toimittaja, tuottaja