Mieli Uutiset

Tutkimus: Valoisuuden muutokset yhteydessä mielenterveyteen – myös ilmastonmuutos voi
vaikuttaa jatkossa

Suomalaisten masennus-, ahdistus- ja unihäiriöihin liittyvät sairauspoissaolot kasvavat selvästi loka–
marraskuussa, kun kesä–syyskuussa poissaoloja on odotettua vähemmän. Loppusyksyn
sairauspoissaoloja on kesään verrattuna lähes kaksinkertainen määrä ja alkusyksyyn verrattuna noin
neljännes enemmän. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyviä maniajaksoja esiintyy puolestaan
valoisaan aikaan keväällä ja kesällä odotettua enemmän ja pimeän aikaan odotettua vähemmän.
Nämä tulokset selviävät Suomen Akatemian rahoittamasta Climate Change and Health –
tutkimusohjelmassa tehdystä tutkimuksesta. Tavoitteena oli tutkia, miten valoisuuden muutokset ovat
yhteydessä mielenterveyteen. Ilmastonmuutoksen myötä talviaikojen ennustetaan muuttuvan Suomessa
pimeämmiksi ja kesäaikojen valoisammiksi.
Tutkimuksessa analysoitiin Kelan sairauspoissaolorekisterin avulla yhteensä 636 543:a
mielenterveyssyistä johtuvan sairauspoissaolojakson ajoittumista vuodenajan mukaan 12 vuodelta ́.
Analyyseissa tarkasteltiin, oliko poissaoloja odotettu määrä vai ylittikö tai alittiko sairauspoissaolojen
lukumäärä odotetun määrän.

Kaamosmasennusta pimeinä vuodenaikoina

– Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että osa ihmisistä potee pimeänä vuodenaikana niin sanottua
kaamosmasennusta. Tavanomaisten masennusoireiden lisäksi kaamosmasennukseen liittyy ruokahalun ja
painon nousua sekä liikaunisuutta eli nukutaan pitkiä yöunia ja päivälläkin väsyttää.
Kaamosmasennuksen oireita helpotetaan usein kirkasvalohoidolla, sanoo tutkimusprofessori Timo
Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Työpaikoilla ja terveydenhuollossa vuodenaikoihin liittyvä vaihtelu voi lisätä kuormitusta etenkin
syksyllä, kun yleisimpiä sairauspoissaoloja kuten masennusta, ahdistusta ja unihäiriöitä alkaa olla
runsaasti.
– Voidaan myös miettiä, onko ilmiölle pimeän ajanjakson ohella muitakin selityksiä. Onko esimerkiksi
työelämässä syksyllä erityisen paljon psykososiaalista stressiä, joka johtaa lisääntyviin
sairauspoissaoloihin, kysyy psykologian professori Marianna Virtanen.
Mikäli ilmastonmuutoksen myötä Suomessa kesät tulevat valoisammiksi ja talvet pimeämmiksi, tutkimus
antaa viitteitä siitä, että masennus-, ahdistus- ja unihäiriöt voivat muutoksen myötä lisääntyä talvella,
mutta toisaalta ne voivat unihäiriöitä lukuun ottamatta vähentyä entisestään
kesäaikaan. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä pimenevät talvet voivat helpottaa manian oireita ja
valoisammat kesät pahentaa niitä.

Artikkelin tiedot: Virtanen M, Törmälehto S, Partonen T, Elovainio M, Ruuhela R, Hakulinen C,
Komulainen K, Airaksinen J, Väänänen A, Koskinen A, Sund R. Seasonal patterns of sickness absence due
to diagnosed mental disorders

Lisätietoja:
Professori Marianna Virtanen, marianna.virtanen(at)uef.fi, p. 040 745 0106
Tutkimusprofessori, psykiatrian erikoislääkäri Timo Partonen, timo.partonen(at)thl.fi

Kuva: Hyvisforum.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *