Mielenterveysviikkoa vietetään viikolla 47 eli 19.-26.11.2023, mutta teemaviikko käynnistyy perinteisesti
jo viikon 46 sunnuntaina 19.11. kynttilätapahtumilla. Mielenterveysviikon aikana järjestetään erilaisia
tapahtumia, seminaareja ja tempauksia ympäri maata. Viikon päätapahtuma on verkossa järjestettävät
Mielenterveysmessut.
Marraskuussa vietettävän mielenterveysviikon teemana on tänä vuonna tunteet. Mielenterveyden
ongelmiin liittyy usein tunteita, joita voi olla vaikea tunnistaa. Mielenterveysongelmia itse kokeneet
ihmiset ovat sanoittaneet tällaisia tunteita kursseillemme esimerkiksi ahdistukseen ja traumoihin liittyen:
”Kuin olisin trombin keskellä tai puristuksissa tummien kivien välissä.”
”Se solahtaa koko kehooni ja jäseniini, ollen raskas kuin metallipeitto, joka vetää maata kohden.”
”Olen aina jotain liikaa tai liian vähän.”
Omia tunteita voi tunnistaa paremmin, kun kuulee toisen sanoittavan omiaan. Avun hakeminen voi
helpottua, kun pystyy paremmin sanoittamaan oloaan. Tunteiden tunnistaminen voi lopulta muuttaa niin
elämän suunnan kuin käsityksen itsestä ihmisenä.
Teemaviikkoa on järjestetty viikolla 47 vuodesta 1974 asti.
Viikon materiaalit löydät täältä!
Tervetuloa viettämään mielenterveysviikkoa kanssamme!
Mielenterveysmessut 2023 verkossa
Mielenterveysalan kattavin messutapahtuma Mielenterveysmessut järjestetään 21.–22.11.2023. Valoa ja
asiantuntija- sekä kokemustietoa tuodaan marraskuuhun neljättä kertaa verkossa, nyt täysin uudella
tapahtuma-alustalla ja uudistetulla ohjelmalla. Seminaarien lisäksi meillä on nyt tarjolla myös luentoja
sekä käytännön työpajoja ammattilaisille.
Tutustu Mielenterveysmessuihin täällä!
Kynttilät syttyvät itsemurhan tehneiden muistoksi
Sytytämme kynttilät sunnuntaina 19.11.2023 ympäri Suomea itsemurhan tehneiden muistopäivänä.
Valtakunnallinen kynttilätapahtuma järjestetään Helsingissä Lapinlahden Lähteellä ja striimataan
Facebookiin klo 16.30 alkaen.
Lapinlahden Lähteen yhteystiedot sekä esteettömyys- ja saavutettavuustiedot löydät täältä.
Ohjelmassa on kokemusasiantuntijoiden tarinoita ja keskustelua vertaistuen merkityksestä. Tapahtuman
juontavat kirjailija-toimittajat Venla Pystynen ja Meri Eskola. Lisäksi esiintyy Viitasen Piia (soolo).
Surunauhan vertaistukijat päivystävät chatissa tapahtumapäivänä klo 17.30−19. Illan chatissa voi
keskustella vapaasti läheisen itsemurhaan liittyvistä ajatuksista ja tunteista tai elämästä läheisen
menetyksen jälkeen.
Kynttilätapahtumapäivänä avoin vertaistukiryhmä itsemurhan tehneiden läheisille kokoontuu verkossa klo
18−19.30. Voit ilmoittautua avoimelle ryhmätapaamiselle perjantaihin 17.11. klo 15 asti.
Paikalliset tapahtumat ympäri Suomen löydät Surunauhan sivuilta.
Mielenterveysviikon muut tapahtumat:
tiistai 21.11. – keskiviikko 22.11.2023
Mielenterveysmessut verkossa mielenterveysmessut.fi
tiistai 21.11.
klo 17.30–20: Hyvän mielen iltamat verkossa, ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.
keskiviikko 22.11.
klo 18–19.30: Valoa ryhmächat: Pakko-oireiden pyörteissä
torstai 23.11.
klo 14–15.15: Vertaiset verkossa: Kun nukkumatti tekee oharit, ennakkoilmoittautuminen
vaaditaan.
klo 18–18.30: Insta Live: Ajatuksia miesten mielenterveydestä. Seuraa tiliämme
@mielenterveydenkl.