Miksi tavalliset ihmiset yhä uudestaan lumoutuvat kiiluvasilmäisistä hirviöistä ja suuruudenhulluista pikkuviiksimiehistä, kysyy sosiaalipsykologi Janne Viljamaa Kirjassa ”Ilkeät ihmiset. Tunnista, vältä ja pidä puolesi” Kirjapajan kustantama kirja selvittää ilkeyttä ilmiönä ja tarjoaa lukijalle työkalupakin sen kanssa toimimiseen.
Viljamaan mukaan ilkeys ei ole tavallisen ihmisen ulkopuolella, vaan ”jokaisessa meissä asuu pahuuden itu. Jeesustelu on turhaa. Meidän täytyy oppia tunnistamaan ilkeyden versot mielessämme ja katkaista ne”. Kun ihminen tunnistaa ilkeyden itsessään, se on helpompi tunnistaa myös muissa ja sitä vastaan on paremmat mahdollisuudet puolustautua.
Pahimmillaan ilkeä ihminen on ”psykologian kauhukolmikon” mukaan joko narsisti, psykopaatti tai machiavellisti. Narsisti haluaa valtaa ja ihailua, psykopaatilla ei vallanhalun rinnalla ole normaaleja tunnereaktioita, kun taas machiavellisti manipuloi ja jyrää omaksi edukseen. Kaikkia yhdistää empatian puute. Kaikkia vastaan voi myös puolustautua ja pitää omat rajansa. Tähän kirja tarjoaa kattavan ohjeistuksen.
Ilkeyttä esiintyy niin työpaikoilla, netissä kuin kodeissakin. Oma lukunsa on naisiin kohdistuva ilkeily, jopa naisviha. Kiltin tytön ihannetta ylläpidetään seksististen vitsien, miesselittämisen sekä ammatillisen aliarvioinnin keinoin. Sellaista ei tarvitse sietää. ”Keski-ikäisille sovinisti-jormille täytyy näyttää, että kahvinkeittäjäksi en rupea, keittäköön Jorma itse kahvinsa.”
Viljamaan ydinviesti on, että ilkeyttä ei maailmasta saa pois, mutta sen kynnysmattona olemisen voi jokainen lopettaa. Jokaisella on oikeus tulla asiallisesti kohdelluksi. Mallia tähän voi ottaa vaikka koripallosta: pidetään leveä haara-asento ja oma paikka, syötetään kaverille, ei tallota toisia ja nostetaan käsi ylös virheen merkiksi. Muut pelaajat ympärillä tehdään entistä paremmiksi.
Kilttikin saa ihminen siis olla, mutta ei ilkeyttä sietävä lapanen: ”Jos vain kiltisti odottaa ja toivoo toisten ymmärtävän, saa toivoa Kustaankartanon kahvijonoon asti.”
Janne Viljamaa on sosiaalipsykologi, opettaja ja kouluttaja, joka on kirjoittanut useita kirjoja psykologian eri ilmiöistä narsismista aggressioon ja lahjakkuudesta häpeään. Hänen edellinen teoksensa on Itsetunnon voima (2022).
Janne Viljamaa, Ilkeät ihmiset. Tunnista, vältä ja pidä puolesi. Kirjapaja 2023.
Lisätietoja:
Minna Vatja, mediakoordinaattori, minna.vatja@kirjapaja.fi
Kuva: Kirjapaja