PÄIVITETTY 28.7. klo 13
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n heinäkuussa rekisteröimät uudet virallisesti testatut koronavirustartunnat ovat supistuneet Suomessa vähiin ja Pohjois-Savossa lähes olemattomiin. Koko maassa oli 30.6–27.7.2023 eli neljässä viime viikossa todettu yhteensä 840 tartuntaa. Niitä oli kesäkuussa suunnilleen sama määrä vajaassa parissa viikossa. Toukokuussa tartuntoja oli vielä reilusti yli tuhat viikossa. Heinäkuun lukema on pandemian lähes 3,5-vuotisen historian pienimpiä.
Koko pandemian aikana THL on rekisteröinyt koronatartuntoja yhteensä 1 483 203 tapausta. Todellisuudessa niitä on paljon enemmän, koska moni tartunnnan saanut ei ole testannut tai testauttanut itseään tai on tehnyt vain epävirallisen kotitestin.
Pohjois-Savossa uusia virallisia koronatartuntoja löytyi heinäkuussa neljässä viikossa vain 18 (!). Niistä 7 oli Kuopiossa, 3 Lapinlahdella ja Suonenjoelta sekä yhdet Iisalmessa, Rautalammilla ja Tuusniemellä. Kaikkiaan THL on Pohjois-Savosta rekisteröinut pandemian ajalta 51 939 virallista tartuntaa, joista 26 258 Kuopiosta.
Itä-Savossa suurin suhteellinen tartuntamäärä
Uusien koronatartuntojen määrää kahdelta viime viikolta asukaslukuun (100 000 as.) suhteuttava ilmaantumisluku on pudonnt koko maassa 6:een kesäkuun lopun 15:stä. Luku on historiallisen alhainen. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä lukema on pudonnut heinäkuussa 9:stä 4:ään. Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa luku on pienentynyt 1:een. Koko maan suurin ilmaantumisluku on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, 72.
Vesilaitosten jätevesiseurannassa löytyneiden koronavirusten määrä on koko maassa pysynyt kutakuinkin ennallaan ja vähäisenä. Kuopion Lehtoniemen vesilaitoksella koronaviruslöydösten määrä on ollut parina viime viikkona kasvussa, mutta on varhaista arvioida, enteileekö se tartuntamäärienkin kääntymistä nousuun.
Sairaalapotilaiden ja menehtyneiden määrä laskussa
Koronavirustartunnan vuoksi heinäkuussa menehtyi Suomessa 96 henkilöä, mikä on edellisiä kuukausia vähemmän. Kaikkiaan menehtyneitä on pandemian ajalta 5853. Koronavirukseen sairastuneita mutta muun pääsyyn vuoksi kuoli heinäkuussa 90 henkilöä. Kaikkiaan heitä on pandemian ajalta 3207.
Sairaalahoitoon joutuneiden koronapotilaiden määrä on vähentynyt merkittävästi kesä-heinäkuussa. Heinäkuun lopulla heitä oli erikoissairaanhoidossa yhteensä 25 ja perusterveydenhuollossa 28 eli kaikkiaan 53. Kesäkuun loppupuolella kokonaismäärä oli vielä yli sata.
Koronarokotuksia annetaan enää hyvin vähän
Neljänsien koronavirusrokotusten määrä on hyytynyt heinäkuussa vähiin. Niitä annettiin THL:n mukaan koko maassa neljässä viikossa vain 187 kpl. Kaikkiaan niitä on annettu 1 262 687. Rokotettuja on koko väestöstä 21,9 ja yli 18-vuotiaista 26,8 prosenttia. Pohjois-Savossa neljänsiä rikotuksia annettiin vain muutamia kymmeniä, pääasiassa Kuopiossa. Neljänsien rokotusten tiheys on koko maan keskiarvoa suurempi, Pohjois-Savossa täysi-ikäisistä hieman yli 32 prosenttia ja Kuopiossa lähes 29 prosenttia. Myös ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotuksia on annettu heinäkuussa erittäin niukasti. (iLi)
Kuva: Pixabay