PÄIVITETTY 1.6. klo 18
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tilastoimat, virallisesti laboratoriotesteissä todetut koronavirustartunnat vähenivät toukokuussa huhtikuun pienestä nousupiikistä. Viikottaisista lukemista pienin oli touko-kesäkuun vaihteessa, vain 762 tartuntaa. Se on vuoden pienimpiä viikkomääriä. Neljällä viimeisimmällä viikolla aikana tartuntoja rekisteröitiin koko maassa yhteensä 4 992. Esimerkiksi huhti-toukokuun taiteviikkona määrä oli noin 2400. Kaikkiaan THL on tilastoinut koronapandemian yli kolmen vuoden aikana noin 1,48 miljoonaa tartuntaa. Todellisuudessa koronatartuntoja on kuitenkin huomattavasti enemmän, koska läheskään kaikki tartunnan saaneet eivät testauta itseään tai tekevät epävirallisen kotitestin.
Pohjois-Savossa uusia virallisia koronatartuntoja oli toukokuussa viiden viikon aikana 317, niistä viimeisimpänä kuitenkin vain 28. Tartuntojen kokonaismäärä pandemian ajalta on 51 863. Toukokuussa tartuntoja rekisteröitiin Kuopiossa 140, Varkaudessa 34, Iisalmessa 31, Lapinlahdella 16, Joroisilla, Kiuruvedellä, Siilinjärvellä ja Suonenjoella 10, Leppävirralla 8, Pielavedellä 6, Tuusniemellä ja Vieremällä 5, Kaavilla ja Vesannolla 3, Keiteleellä 2 sekä Rautalammilla 1, Rautavaaralla ja Tervossa ei ilmennyt uusia tartuntoja toukokuussa.
Kahden viime viikon tartuntamäärää asukaslukuun (100 000 as.) suhteuttava ilmaantumisluku pieneni toukokuussa Suomessa 37:een huhtikuun lopun 66:sta. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä vastaava luku on pudonnut jyrkemmin 106:sta 30:een. Touko-kesäkuun taitteessa pienempi luku oli naapurisairaanhoitopiireistä vain Etelä-Savossa, 21. Suurin se oli Kainuussa, 47. Suurimmat ilmaantumisluvut olivat Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Satakunnassa.
Kuolleisuus ennallaan, sairaalapotilaat hieman kasvussa
Toukokuussa koronavirukseen menehtyi THL:n tilastojen mukaan koko maassa yhteensä 177 henkilöä. Määrä on pysynyt suunnilleen edelliskuukauden tasolla. Kaikkiaan koronaan on tilastoitu kuolleen 5623 henkilöä koko pandemian aikana. Koronavirukseen sairastuneista mutta muun pääsyyn vuoksi menehtyneitä on pandemian ajalta 3035. Määrä kasvoi toukokuussa 121:llä.
Sairaalahoidossa oli toukokuun lopulla koronavirukseen sairastuneita yhteensä 345 henkilöä, suunnilleen yhtä paljon erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhoidossa. Määrä on kasvanut puolella sadalla huhtikuun lopusta.
Vesilaitosten jätevesiseurannat kertovat, että löydettyjen koronavirusten määrät ovat pienentyneet toukokuussa viikosta toiseen. Se vastaa virallisesti todettujen koronavirustartuntojen kehitystä.
Koronarokotuksia annetaan yhä erittäin vähän
Neljänsiä koronarokotuksia on annettu yhä erittäin vähän, koko maassa toukokuun viimeisellä viikolla vain 184 ja koko kuussa noin 2000. Niitä on annettu pandemian aikana lähes 1,262 miljoonaa eli noin 22 prosentille koko väestöstä ja 27 prosentille yli 18-vuotiaista täysi-ikäisistä. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä rokotettiin neljännen kerran 53 henkilöä toukokuussa, mikä nosti kokonaismäärän 66 715:een eli reiluun 32 prosenttiin maakuntalaisista. Kuopiossa neljästi rokotettujen määrä kasvoi vain 25:llä 30 115:een eli noin 29 prosenttiin kaupunkilaisista. (iLi)
Kuva: Pixabay