Artikkelit Terveys

Kymmenen vinkkiä kesäihon hoitoon

Kesällä iho voi usein paremmin ja hoitaminen saattaa jäädä helposti vähemmälle. Ihon hyvinvoinnista huolehtiminen kesällä on kuitenkin yhtä tärkeää talvella, mutta siinä korostuvat eri asiat, kertoo Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen iho- ja kosmetiikka-asiantuntija Merike Laine.

Hän antaa 10 vinkkiä kesäihon hoitoon.

  1. Suojaa ihosi auringolta

Tärkein vinkki kesällä ihon hoitoon on auringolta suojautuminen. UV-indeksi ollessa 3 tai enemmän, tulisi iho suojata auringolta vaatteilla, aurinkovoiteilla sekä välttämällä päivän kuumimpaan aikaan, klo 11-15, auringossa oloa. UV-säteily lisää ihosyöpien riskiä, aiheuttaa ihon ennenaikaista vanhenemista sekä voi pahentaa joitain ihosairauksia kuten ruusufinniä.

  • Hoida palanutta iho

Jos iho pääsee kuitenkin palamaan, voi sitä viilentää kosteilla pyyhkeillä tai suihkulla. Levitä iholle perusvoidetta tai after sun -voidetta. Tuotteen voi viilentää jääkaapissa ennen iholle levittämistä. Ihon rauhoittamiseen voi käyttää myös hydrokortisonivoidetta ja kipua helpottaa tarvittaessa tulehduskipulääkkeellä. Muista juoda riittävästi vettä ja mikäli iho on palanut pahasti, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

  • Kosteuta ihoa

Vaikka talven jäljiltä paksummat ihovoiteet voikin yleensä vaihtaa kevyempään, tarvitsee iho silti säännöllistä kosteutusta. Kevyt kosteusvoide ja seerumi on siis oivallinen pari tuomaan kesällä iholle sen tarvitseman kosteutuksen. Kosteuttavia ainesosia tuotteissa ovat esimerkiksi glyseroli, hyaluronihappo ja karbamidi.

  • Puhdista iho säännöllisesti

Ihon puhdistusta ei tule kesälläkään laiminlyödä, vaan sen tulee olla osa päivittäistä ihonhoitorutiinia, jotta hiki, lika ja pöly saadaan iholta pois. Aurinkosuojavoide tulee pestä aina pois puhdistustuotteella, koska pelkkä vesipesu ei riitä vedenkestävän aurinkosuojavoiteen poistoon.               

  • Vaihda huonoksi menneet tuotteet uusiin

Mikäli shampoot ja hoitoaineet ovat viettäneet mökillä pakkasessa talven ja kesällä kuumenneet saunassa, on aika vaihtaa ne uusiin. Tuote säilyy pakkauksessa ilmoitetun ajan vain, kun se säilytetään oikein eli huoneenlämmössä

  • Hoida kutisevat hyttysenpistot

Mikäli hyttyset ovat päässeet pistämään ja iho kutisee ja punoittaa, voi ihoa hoitaa hydrokortisonivoiteella ja nappaamalla antihistamiinitabletin.

  • Peseydy uinnin jälkeen

Mikäli vedessä on sinilevää, tulisi uimista välttää. Jos kuitenkin olet uinut sinileväisessä vedessä, peseydy uinnin jälkeen huolella.

  • Suojaa iho ärsyttäviltä kemikaaleilta

Ikkunoiden pesu, mökkisaunan kuuraus ja mattojen pesu kuuluvat monen kesäohjelmaan. Pesujen yhteydessä tulee kuitenkin käytettyä monesti pesuaineita, jotka voivat sisältää ihoa kuivattavia, ärsyttäviä ja allergisoivia kemikaaleja, kuten hajusteita, säilöntäaineita sekä peseviä- ja pinta-aktiivisia aineita. Muista siis suojata iho suojakäsineillä siivoustöitä tehdessä.

  • Mieti kesäjuhlien ehostautumisvaihtoehtoja

Kesällä on usein paljon juhlia ja rakennekynsiä ja ripsienpidennyksiä otetaan paljon kesäaikaan. Sekä rakennekynsimateriaalit että ripsiliimat sisältävät kuitenkin voimakkaasti herkistäviä akrylaattiyhdisteitä ja ikävänä yllätyksenä voikin olla allerginen reaktio. Harkitse tarkkaan, onko kynsien ja ripsien laittaminen sinulle tarpeellista. Mikäli päädyt niiden laittoon, valitse ammattitaitoinen tekijä.

  1.  Nauti kesästä ja hemmottele ihoasi

Pistäydy rentouttavassa kasvohoidossa tai pidä hemmotteluhetki kotona. Virkistävä jalkakylpy, jalkojen kuorinta ja pehmeä voide piristävät kummasti myös mieltä ja auttavat rentoutumaan.

Infolaatikko:

  • Mikäli sinulla on allergioita tai muita herkkyyksiä, löydät sopivat ihonhoitotuotteet Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen ylläpitämästä kosmetiikan Allergiaportaalista, kosmetiikka-allergia.fi.
  • Jos tarvitset neuvoa kosmetiikka-allergia-asioissa tai sopivien ihonhoitotuotteiden valitsemisessa, voit olla yhteydessä Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen valtakunnalliseen ja maksuttomaan iho- ja kosmetiikkaneuvontaan, kosmetiikka(a)allergiahelsinki.fi tai p. 040 834 8803 ma-to klo 10-15.

Lisätiedot:

Iho- ja kosmetiikka-asiantuntija Merike Laine, Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys ry, kosmetiikka@allergiahelsinki.fi, p. 0408348803

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *