Salaattibaariketju Picadeli Finland Oy julkaisi toistamiseen laajan, kansainvälisen Vegocracy-raportin, joka tutkii ihmisten ruokailutottumuksia seitsemässä eri maassa. Raportin mukaan valtaosa ihmisistä laittaa hinnan ja herkut maapallon hyvinvoinnin edelle eli toisin sanoen valitsee ruokansa pääasiassa maun ja hinnan perustella. Ihmiset eivät mieti ilmastonmuutosta, vaikka heidän syömänsä ruoka tuottaa 30 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä.
Vegocracy-raportin merkittävin havainto oli kuitenkin, että monilla ihmisillä ei nykyisessä taloustilanteessa ole varaa syödä tarpeeksi kasviksia tai he eivät tiedä, kuinka paljon on tarpeeksi.
– Me kutsumme tätä havaintoa vastuullisuuskuiluksi, kun ihmisellä ei ole varaa tai tietoa syödä vastuullisesti. Moni kokee myös, ettei voi vaikuttaa hiilijalanjälkeensä mitenkään. Picadelin ratkaisu tähän ongelmaan on tuoda kohtuuhintaiset ja herkulliset salaattimme konsernimme kautta saataville kaikkialla maailmassa, Picadeli Finland Oy:n toimitusjohtaja Nina Westerberg sanoo.
Ruotsissa syödään enemmän hedelmiä ja vihanneksia kuin Suomessa
Suomalaisten ja ruotsalaisten ruokailutottumuksissa on Vegocracy-raportin mukaan monia eroavaisuuksia. Suomalaiset esimerkiksi syövät salaattia lounaaksi huomattavasti useammin kuin ruotsalaiset. Kolmasosa suomalaisista (30 %) syö salaatin lounaaksi joka päivä tai 1–3 kertaa viikossa. Ruotsalaisista niin tekee vain 19 prosenttia. Toisaalta ruotsalaiset syövät päivittäin enemmän vihanneksia ja hedelmiä kuin suomalaiset.
– Ruotsalaisista 67 prosenttia syö päivittäin hedelmiä ja vihanneksia. Suomalaisista niin tekee 55 prosenttia. Tässä on hyvä haaste meille suomalaisille, korjataan tilanne ja pistetään Ruotsia paremmaksi, Picadelin valikoima- ja markkinointipäällikkö Sanna Kariluoto toteaa.
Suomessa ihmiset tuntevat oman maansa päivittäiset hedelmien ja vihannesten saantisuositukset huomattavasti paremmin kuin Ruotsissa. Suomalaisista suositukset tuntee 83 prosenttia, kun ruotsalaisista ne tuntee vain vähän yli puolet (54 %).
Samaan aikaan suomalaiset (54 %) toivovat ruotsalaisia (47 %) enemmän selkeämpiä vastuullisten elintarvikkeiden merkintöjä.
Tiukentunut taloustilanne vaikuttaa ruokatottumuksiin
Suomessa tiukka taloustilanne tuntuu ylipäänsä vaikuttavan ihmisten ruokailutottumuksiin enemmän kuin Ruotsissa.
– Suomalaiset säästävät ruotsalaisia enemmän ravintolaruokailusta. Niin tekee 73 prosenttia vastaajista. Ravintolaruoassa säästävien ruotsalaisten osuus on vain 56 prosenttia. Lisäksi 23 prosenttia ruotsalaisista sanoo, ettei säästä ruoassa lainkaan, Kariluoto lisää.
Lisäksi 45 prosenttia suomalaisista sanoo, ettei heillä ole varaa syödä hedelmiä ja vihanneksia, kun ruotsalaisista vastaajista näin kokee vain 20 prosenttia. Silti suomalaiset kokevat hedelmien ja vihannesten syömisen paljon tärkeämmäksi kuin ruotsalaiset.
Picadelillä ei uskota siihen, että terveellinen syöminen on etuoikeus, vaan sen pitäisi olla ihmisoikeus. Yritys haluaa auttaa kuluttajia syömään vihreämmin, ei vaan oman terveytensä takia, vaan myös maapallon hyvinvoinnin takia.
– Tulemme jatkamaan missiotamme terveellisen ruoan puolesta ja näytämme maailmalle, että pikaruoka voi olla ravitsevaa, tuoretta ja maukasta, Nina Westerberg toteaa.
Nutri-Score -ravintoainemerkintä
Kuluttajien tekemien valintojen helpottamiseksi Picadeli on ottanut käyttöön myös Nutri-Score-ravintoarvomerkinnän, joka tarjoaa helposti tietoa elintarvikkeiden ravintoarvoista ja on Euroopan laajimmin hyväksytty terveysmerkintä.
– Tällaisille merkinnöille on tarvetta, sillä yli puolet Vegocracy-raportin vastaajista (53 %) sanoi, että selkeämmät ravitsemustiedot auttaisivat heitä tekemään parempia valintoja ruokakaupoissa, Sanna Kariluoto kertoo.
Vegocracy-raportti
Vegocracy-raportti perustuu mittavaan kansainväliseen tutkimukseen, jossa kysyttiin yli 10 000 ihmiseltä, seitsemässä eri maassa – Suomessa, Belgiassa, Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa, Briteissä ja Yhdysvalloissa – heidän ruokailutottumuksistaan. Tutkimusyhtiö Kantar toteutti raportin Picadelin tilauksesta.
Lataa: www.picadeli.com/fi/vegocracyreport
Lisätiedot
Valikoima- ja markkinointipäällikkö Sanna Kariluoto, p. 050 550 9657, sanna.kariluoto@picadeli.fi
www.picadeli.com/fi/
Kuva: Hyvisforum.fi