Suolistosyövän seulontaohjelman ensimmäinen valtakunnallinen vuosi meni mallikkaasti, kun siihen osallistumisaktiivisuus on ollut erinomaista. Postitse kotiin kannetun seulontatestin lähetti tutkittavaksi 77,5 % seulontaan oikeutetuista. Naiset näyttävät osallistuneen seulontaan miehiä innokkaammin. Osallistumisaktiivisuus naisilla oli 82 % ja miehillä 74 %.
– Mahtavaa, että suomalaiset ovat ottaneet uuden seulontaohjelman näin hyvin vastaan. Osallistuminen suolistosyövän seulontaan on Suomessa kansainvälisesti verrattuna erinomaista kautta maan. Eurooppalaisissa suosituksissa jo 65 prosenttia pidetään hyvänä tavoitetasona, meillä matalin hyvinvointialuekohtainen lukema oli 74 prosenttia, kehittämispäällikkö Aapeli Nevala Suomen Syöpärekisteristä sanoo.
Pääkaupunkiseudun osallistumattomat on mysteeri
Syöpäseulontojen kutsupaketin lähettämisestä, näytteiden analysoinnista ja seulontatulosten toimittamisesta seulottavalle vastaavat seulontalaboratoriot. Uusi valtakunnallinen seulontaohjelma pystytettiin nopeasti ja eri alueilla toimivat laboratoriot onnistuivat vastaamaan haasteeseen erinomaisesti.
Into osallistua seulontaan vaihteli jonkin verran hyvinvointialueiden kesken. Ahkerimmin kakkatikkuja palautettiin Keski-Suomen hyvinvointialueella, mutta esimerkiksi Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla ollaan aivan kannoilla.
Heikointa osallistuminen oli Helsingissä. Myös Kymenlaakson ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueilla kakkatikkuja jäi palauttamatta muita alueita enemmän. Pohjois-Savossakin palauttamisaktiivisuus oli 77 prosenttia eli valtakunnalista keskiarvoa.
– Erityisesti Helsingin maltillinen osallistumisaktiivisuus suolistosyövän seulonnassa on pieni mysteeri. Pitempään käynnissä olleissa kohdunkaulasyövän ja rintasyövän seulontaohjelmissa pienempää osallistumisprosenttia selittää monesti seulontaohjelman ulkopuolisen testaamisen runsaus, mutta suolistosyövän seulonnassa opportunistisesta testauksesta ei ole vielä olemassa tutkimusaineistoja, hän jatkaa.
Älä jätä kakkatikkua käyttämättä
Suolistosyövän seulonnan tavoitteena on ehkäistä suolistosyövän synty tai löytää syöpä silloin, kun se ei vielä aiheuta oireita. Seulontaan siis kannattaa osallistua, kun seulontatesti omasta postiluukusta tulee.
– Seulontaan osallistumattomalla väestöllä on tyypillisesti hieman suurempi riski sairastua syöpään kuin osallistuneilla – jos on päättänyt olla osallistumatta, kannattaa harkita vielä kerran, sillä juuri osallistumattomia haluaisimme erityisesti seuloa. Mikäli saat kakkatikun, tee testi ja palauta se, Nevala sanoo.
Tiedot osallistumisaktiivisuudesta perustuu seulontalaboratorioilta kerättyyn tietoihin. Myöhemmin julkaistavassa virallisessa tilastossa osa luvuista voi laskentatapojen tai aineistopäivitysten takia vielä hieman muuttua.
Tiedot alueellisista osallistumisista:
Etelä-Karjalan hyvinvointialue | 79 % |
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue | 78 % |
Etelä-Savon hyvinvointialue | 79 % |
Helsinki | 74 % |
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue | 76 % |
Kainuun hyvinvointialue | 80 % |
Kanta-Hämeen hyvinvointialue | 79 % |
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue | 77 % |
Keski-Suomen hyvinvointialue | 80 % |
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue | 79 % |
Kymenlaakson hyvinvointialue | 74 % |
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue | 76 % |
Lapin hyvinvointialue | 78 % |
Päijät-Hämeen hyvinvointialue | 80 % |
Pirkanmaan hyvinvointialue | 78 % |
Pohjanmaan hyvinvointialue | 78 % |
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue | 77 %* |
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue | 79 % |
Pohjois-Savon hyvinvointialue | 77 % |
Satakunnan hyvinvointialue | 76 % |
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | 76 % |
Varsinais-Suomen hyvinvointialue | 78 % |
* Pohjois-Karjalan luku perustuu ennakkotietoon osasta seulottuja, luku ei ole mukana koko maan osallistumisprosentin laskennassa.
Lisätietoja:
Suolistosyövän seulonnan kehittämispäällikkö Aapeli Nevala, p. 044 536 4365, aapeli.nevala@cancer.fi
Viestinnän asiantuntija Nina Airisto, p. 050 562 5760, nina.airisto@cancer.fi
Seulontalaboratorioiden yhteyshenkilöt:
Islab (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)
Jarkko Romppanen, osastonylilääkäri, kliininen kemia, jarkko.romppanen@islab.fi, p. 044 717 8739
Syöpäjärjestöt
Syöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu 12 alueellista syöpäyhdistystä ja kuusi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä oma tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Kuva: Pixabay