Ilmanlaatu oli huhtikuussa Kuopion ja Siilinjärven mittausasemilla keskimäärin välttävä. Osalla asemista ilmanlaatu oli kuitenkin suurimman osan ajasta huono johtuen katupölystä. Huhtikuussa sää oli keväinen ja tämän vuotisen katupölykauden pahin jakso osui huhtikuun kolmelle ensimmäiselle viikolle. Kuukauden lopussa katupölytilanteeseen saatiin helpotusta sateiden myötä.
Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat pääosin tyydyttävällä/välttävällä tasolla poislukien Savilahden ja Sorakujan asemat, joilla ylittyi ohjearvo ja ilmanlaatu oli huono.
Pienhiukkaspitoisuudet olivat pääosin tyydyttävällä tasolla poislukien jälleen Savilahden ja Sorakujan asemat, joilla ylittyi Maailman terveysjärjestö WHO:n ohjearvo.
Rikkidioksidin pitoisuudet olivat Sorsasalossa tyydyttävällä tasolla. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet olivat hyvällä tasolla. Typpidioksidipitoisuudet olivat välttävällä/tyydyttävällä tasolla.
Ohjearvon ylitysten lisäksi PM10-pitoisuus ylitti raja-arvotason yhteensä 36 kertaa. Eniten ylityksiä oli Savilahdessa (12 kpl) ja Sorakujalla (12 kpl).
Kuopion keskustassa katupölyn torjunta onnistui
Kuopion keskeisellä kaupunkialueella oli onnistuttu pölyntorjunnassa hyvin ja siellä katupölypitoisuudet jäivät pelättyä alhaisemmiksi etenkin kun ottaa huomioon, että kansallisesti huhtikuu oli katupölyn suhteen lähivuosien pahin.
Ilmanlaatu oli huhtikuussa Varkauden mittausasemilla pääosin huono johtuen
katupölystä ja korkeista pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuuksista. Huhtikuussa sää oli keväinen ja tämän vuotisen katupölykauden pahin jakso osui huhtikuun kolmelle ensimmäiselle viikolle. Kuun lopussa katupölytilanteeseen saatiin helpotusta sateiden myötä. Hengitettävien hiukkasten pitoisuus ylitti ohjearvon ja pienhiukkaspitoisuus WHO:n ohjearvon. Molempien pitoisuudet olivat siten huonolla tasolla.
Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet olivat Kommilassa ja Taulumäellä huonolla
tasolla ja ohjearvo ylittyi kyseisillä asemilla. Typpidioksidipitoisuudet olivat maaliskuun tapaan tyydyttävällä tasolla.
Hengitettävien hiukkasten pitoisuus ylitti ohjearvon lisäksi raja-arvotason 17 kertaa! Koko vuoden 2022 aikana ylityksiä oli 13 kpl. Tänä vuonna ylityksiä on mitattu yhteensä 18 kpl.
Kuopion, Siilinjärven ja Varkauden ilmanlaadun reaaliaikaiset mittaustulokset ovat nähtävissä verkkosivulla https://aqverkkokuopio.net ja valtakunnallisilla ilmanlaatusivuilla http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmanlaatu. Mittaustulokset ovat nähtävissä myös mobiilisovelluksessa KuopioAir ja VarkausAir, jotka ovat ladattavissa Android -käyttöjärjestelmälle Google Play Storesta ja IOS-käyttöjärjestelmälle Appstoresta.
Lisätietoja: Kuopion kaupunki/alueelliset ympäristönsuojelupalvelut, p. 044 7182 142
Mittaaja: Aeri Oy
Kuva: Ilpo Lommi