Järjestöt Kumppanit

Kuopion ev.lut. seurakuntien menovinkit 9.-23.5.2023

Hyvää äitienpäivää!

Äitienpäivän su 14.5. kirkonmenot ja muut tapahtumat löydät verkosta kuopionseurakunnat.fi/tapahtuma

Luento: Uskonnollisuuden muutos 11.5.

Alavan kirkossa to 11.5. klo 14–17. Luennoitsijana tutkijatohtori Laura Kallatsa.

Kallatsa on parisuhteiden ja perheiden tutkija. Hän työskentelee tutkijatohtorina kansainvälisessä hankkeessa, jossa tutkitaan, kuinka arvot, katsomukset ja uskonnollisuus tai uskonnottomuus siirtyvät sukupolvelta toiselle perheissä. Kallatsa on tutkimuksellisesti kiinnostunut avioliiton teologiasta, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä luterilaisen kirkon kontekstissa sekä luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämästä. Tällä hetkellä Kallatsa tutkii koronapandemian vaikutuksia kirkon jäsenten hengelliseen elämään ja kirkon toimintaan sekä suomalaisten tapoja ja muistoja hautausmailla.

Luennon voi kuunnella myös striimin kautta Alavan seurakunnan Youtube-kanavalla 25.5. saakka.

AlavaRUN 2023 messun jälkeen 21.5.

Alavan hyväntekeväisyysjuoksutapahtuma lähetystyön hyväksi tulee taas! Tänä vuonna juoksutapahtuma järjestetään sunnuntaina 21.5. messun jälkeen Valkeisenlammella. Ennen tapahtumaa vietetään yhteistä messua Alavan kirkolla klo 11. Klo 12 jälkeen kokoonnutaan Valkeisenlammen uimarannan edustalla, jossa ilmoittautuminen. Juoksu/kävely alkaa n. klo 12.30. Ei etukäteen ilmoittautumista. Juoksu-/kävelymatka on neljä kierrosta tai oman valitseman matkan Valkeisenlammen ympäri. 

Osallistumismaksu on 10 € (kortti tai käteinen). Tuotto menee nimikkolähettien tukemiseen Etu-Aasiassa. Jos et itse halua lähteä kiertämään Valkeisenlampea ympäri, voit osallistua sponsoroimalla vapaavalintaisella summalla haastejuoksiaamme paikan päällä. Tänä vuonna haastejuoksijana on kirkkoherra Anu Kiviranta.

Tapahtumaa järjestetään yhteistyössä Rauhalahti Road Runners -seuran kanssa, jotka toimivat muunmuassa ajanottajina. Tule mukaan kävelemään tai hölkkäämään hyvän asian puolesta!

Konsertteja

  • Äitienpäivän kakkukahvikonsertti Petosen seurakuntatalolla su 14.5. klo 16. Äideille kukat, kakkuarpajaiset ja lapsiparkki. Mari Vuola-Tanila, Lapsikuoro, Nuorten lauluryhmä. Liput: perhe 5/3 €/äidit ilmaiseksi. Tilaisuuden juontaa Heikki Tanila.
  • Äitienpäiväkonsertti – Tuulen soittoa Tuomiokirkossa su 14.5. klo 18. Tuomiokirkon Kamarikuoron konsertti, johtaa Riikka Haapamäki, urut Anu Pulkkinen, solistina Ilpo Rannankari. Vapaa pääsy, ohjelma 15/10 €.
  • Pohjois-Savon kirkkomusiikkipiirin säveljuhla Tuomiokirkossa to 18.5. klo 14. Vapaa pääsy.
  • Helatorstain Yhteisvastuukonsertti Maaningan kirkossa to 18.5. klo 14. Konsertissa esiintyvät: Kirkkokuoro, Riku Leskinen, Nuorten kuoro, Harri Pelkonen, Sydämellä-lauluryhmä ja Lapsikuoro Ilon Säteet. Musiikista vastaa kanttori Riikka Leinonen.

Kirkonmenoja

  • Hiljaisuuden messu Tuomiokirkossa ke 10.5. klo 18.
  • Tyhjän sylin messu Alavan kirkossa la 13.5. klo 18. Mukana Miia Gabel ja Maarit Koivunora. Musiikki Leila Savolainen. Tilaisuus on erityisesti lapsettomille, lapsensa menettäneille, kaikille tyhjän sylin kokemuksen omaaville. Messun jälkeen iltatee seurakuntasalissa.
  • Luontokirkko Seinävuoren rotkolaaksossa su 14.5. klo 10. Seinävuorentie, 71200 Tuusniemi.
  • Taizè-messu Pyhän Johanneksen kirkossa su 14.5. klo 18. 
  • Viikkomessu Tuomiokirkossa ke 17.5. klo 18.
  • Helatorstain to 18.5. kirkonmenot
  • Hiljaisuuden messu Kallaveden kirkossa la 20.5. klo 10. Lauletaan Taize-lauluja. Kävely lähialuella ja lounas.
  • Kaatuneitten muistopäivän su 21.5. kirkonmenot ja seppeleenlaskut
  • Messu Tuomiokirkossa su 21.5. klo 10. Saarnaa Veli-Pekka Ottman. Kuopion Seniorikuoro. Messun jälkeen keittolounas Postitalon seurakuntakeskuksen kahviossa klo 11.30. Raamatun kasveista kertoo Risto Lindholm.
  • Tuomasmessu Alavan kirkossa su 21.5. klo 18. Saarnaa Jukka Jämsen. Tuomasolkkari seurakuntasalissa ennen messua klo 17: teetä/kahvia, pikkupurtavaa ja kohtaamista.

Kokoonnumme yhteen

  • Taidenäyttely Pyhän Johanneksen kirkossa 7.–15.5. ma–pe klo 9–15 ja su klo 10 messujen yhteydessä. Riitta Ruotsalaisen maalauksia.
  • Lähteellä – rukouksen, musiikin ja ehtoollisen ilta Neulamäen kirkossa to 11.5. klo 19. Uudenlainen iltakirkko, jossa aluksi voit vapaasti rukoilla musiikin sekä eri rukouspisteiden avulla. Voi myös vain istua ja olla. Ei suorittamista vaan lähteelle pysähtymistä arjen keskellä. Ilta jatkuu Sanalla ja ehtoollisella. Kesto yhteensä noin tunti. Toteutuksesta vastaa eri musiikkiryhmiä, nuoria aikuisia sekä muita seurakuntalaisia ja työntekijöitä.
  • Toukosiunaus ja äitienpäiväjuhla Tuusniemen seurakuntakodilla ma 15.5. klo 12. Yhteistyössä Eläkeliiton kanssa.
  • Kylvönsiunaus Juankoskella Virranniemessä Maatalousyhtymä Kekäläisen pelloilla ti 16.5. klo 12.30. Yhdessä Eläkeliiton kanssa. Lähtö kaupungin virastotalolta klo 12.30.
  • Yhteysjuhlat ”Virvoittavien vetten tykö” Hupelissa to 18.5. klo 13. Yhteiskristillinen juhla seuroineen kristillinen toimintakeskus Hupelissa Levälahdessa. Ruokailu ja kahvittelumahdollisuus. Mukana eri puhujia ja lauluryhmä Kimallus. Paula Hagman, Jari Muta ym.Hupeli, kristillinen toimintakeskus, Laivarannantie 2, Tuusniemi.
  • ”Sun tykös turvaan, Jumalan’” – interaktiivinen virsidraama Nilsiän kirkossa to 18.5. klo 18. Virsidraamakuoro esittää Erkki Tuppuraisen sovittamat Ukko-Paavon 5 mielivirttä Vanhan virsikirjan (1701) sanoin ja sen aikaisin sävelin.
  • Hiljaisuuden päivä Kallaveden kirkolla la 20.5. klo 10–14. Päivän ohjelma: klo 10 pyhiinvaelluksen esittely, klo 10.30 Taize-hartaus. Hartauden jälkeen lähdemme kahden tunnin vaellukselle. Vaellamme hiljaisuudessa, pysähtyen meditatiivisiin rukoushetkiin ja Luojan kasvojen edessä. Vaelluksen jälkeen kokoonnumme Kallaveden kirkkoon kevyelle lounaalle ja päätökseen. Vaellukselle mukaan sään mukainen varustus.
  • Helluntai-illan hautausmaakävely Maaningan hautausmaalla su 21.5. klo 18–19. Hautausmaakävely papin ja kanttorin kanssa.
  • Yhteisvastuun myyjäiset Puijon seurakuntakeskuksella ti 23.5. klo 13. Myynnissä juustoinen kasvissosekeitto 1 l ja sämpylöitä, hinta yhteensä 10 €. Myyjäiset klo 15 saakka tai siihen saakka, kun tuotteita riittää.
  • Naisten taideilta Tuusniemen seurakuntakodilla ti 23.5. klo 18. Tule kokeilemaan maalaamista yhdessä! Paula-pappi ohjaajana. Maalataan akryyliväreillä. Ota mukaan suojavaatteet, ja voit ottaa mukaan myös omia värejä ja maalauspohjia. Tarvikkeita saat myös paikan päällä. Tule kokeilemaan maalaamista, voit olla aloittelija tai konkari. Kahvitarjoilu.

Talkoisiin!

  • Talkoot Karttulan Valkeisen hautausmaalla ke 10.5. alkaen klo 8. Talkooruokailu klo 11 Karttulan seurakuntakodilla.
  • Hautausmaan kevätsiivoustalkoot Muuruveden hautausmaalla to 11.5. klo 9. Omat haravat mukaan. Seurakunnalla myös haravia. Kello 11.30 talkooväelle ruokailu ja kahvit Kylätalolla.
  • Hautausmaan siivoustalkoot Säyneisen hautausmaalla ti 16.5. klo 8 alkaen. Talkooväelle kahvit ja ruoka. Oman haravan voi ottaa mukaan.

Rukoile niin kuin osaat -itsetuntemusretriitti Alavan kirkossa

Ihmisenä kasvamisesta ja moninaisuudesta kiinnostuneille. Hiljentymisen hengellisiä polkuja etsiville.  Retriitissä tutustumme itsemme ja toisten ymmärtämiseen enneagrammi-menetelmän avulla. Etsimme yhdessä erilaisia tapoja rukoilla. Jaamme kokemuksia keskinäisen arvostuksen ja myötätunnon hengessä.

Johdantotyöskentely sunnuntaina 20.8. klo 18–21. Retriittipäivät 3.9., 17.9. ja 1.10. klo 18–20.

Haku retriittiin perjantaihin 11.8. mennessä verkossa kuopionseurakunnat.fi/tapahtumat

Ohjaajina: Mirja Kontio, FL, sertifioitu enneagrammiohjaaja. Liisa Seppänen, pastori, retriitinohjaaja.

Kuva: Hyvisforum.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *