Koronavirustartunnat kääntyivät kasvuun huhtikuussa
Koronavirustartuntojen määrä lähti uuteen kasvuun huhtikuussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tilastojen mukaan. Virallisesti eli laboratorioissa tutkittujen posiitiivisten koronavirustestitulosten määrä ei ole vielä hälyttävä, mutta merkittävä kuitenkin. Huhtikuun viimeisimmän viikon aikana koronatartuntoja löytyi koko maasta lähes 2400 tapausta, kun maaliskuun lopulla luku oli vain vajaa tuhat. Viiden viimeisimmän viikon aikana tartuntoja on rekisteröity noin 6600 eli keskimäärin 1320 viikossa. Määrä on murto-osa viime syksyn pahimmista lukemista mutta enemmän kuin helmikuun 500-600 viikottaista tartuntaa. Kovimmin tartuntamäärät ovat kasvaneet Kymenlaaksossa ja Satakunnassa. Pohjois-Savossakin tartuntatilanne on kohoava.
Reilun kolmen vuoden ajalta THL on rekisteröinyt Suomessa yhteensä runsaat 1,473 milj. virallista koronatartuntaa. Todellisuudessa niitä on paljon enemmän, koska kaikki sairastuneet eivät ole käyneet testeissä tai ovat tehneet vain epävirallisen kotitestin.
Vajaa puolituhatta tartuntaa kuukaudessa Pohjois-Savossa
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä koronatartuntoja ilmeni viiden viimeisimmän viikon aikana huhtikuussa yhteensä 476 eli vajaa puolensataa viikossa. Koko pandemian ajalta virallisia tartuntoja on 51 546, todellisuudessa huomattavasti enemmän. Reilun kuukauden aikana uusia tartuntoja on todettu Kuopiossa 282 eli yli puolet koko maakunnasta, Iisalmessa 42, Suonenjoella 23, Varkaudessa 22, Lapinlahdella 21, Joroisilla 20, Siilinjärvellä 17, Leppävirralla 14, Kaavilla 8, Rautalammilla 6, Kiuruvedellä ja Pielavedellä 4, Sonkajärvellä ja Vesannolla 3, Rautavaaralla ja Vieremällä 2 sekä yhdet Keiteleellä, Tervossa ja Tuusniemellä.
Koronavirusten määrä on kääntynyt myös tasaiseen nousuun vesilaitosten jätevesiseurannassa niin koko maassa kuin Kuopion Lehtoniemen vesilaitoksellakin mutta on kaukana pahimmista ajoista.
Tuoretta tartuntakehitystä kuvaava ilmaantumisluku eli kahden viime viikon koronatartuntojen määrä asukaslukuun (100 000 as) suhteutettuna oli 27. huhtikuuta koko maassa 66, kahdeksan edellisviikkoa korkeampi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin luku oli 106. Lähisairaanhoitopiireistä korkein lukema eli kasvavin tartuntatilanne oli Etelä-Savossa, 126 ja alimmat Keski-Suomessa, 38, Pohjois-Pohjanmaalla, 53, ja Pohjois-Karjalassa, 54. Kymenlaaksossa ilmaantumisluku oli 159. Pahimmillaan syksyllä 2022 luku lähenteli tuhatta.
Tartuntojen määrä on heijastunut myös sairaalapotilaiden määrän kasvuun. Sairaaloissa hoidettavien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt noin 150:llä viikon aikana. Tehohoidossa heistä on parikymmentä, kun keskitalvella määrä alle kymmenen koko maassa. Koronavirukseen kuolleiden määrässä ei liene tapahtunut kasvua viime viikkoina ja luku näyttää jääneen muutamiin tapauksiin.
Koronarokotuksia annettu yhä hyvin vähän
Neljännet koronavirusrokotuset eivät ole lähteneet Suomessa merkittävään kasvuun kevään tullen. Huhtikuun viimeisen viikon alussa niitä oli annettu koko maassa yhteensä noin 1,258 miljoonaa eli vain vajaa 1700 uutta rokotusta neljän viikon aikana. Määrä on kiivaimmista viime vuoden rokotusajoista muutamia prosentteja. Koko kansasta neljännen koronarokotuksen on saanut 22 ja yli 18-vuotiaista lähes 27 prosenttia. Vähintään yhden rokotuksen saaneita on koko väestöstä 79 ja yli 18-vuotiaista 87 prosenttia lukumäärän ollessa 4,547 miljoonaa.
Pohjois-Savossa rokotusaktiivisuus on ollut myös hyvin laimeaa. Uusia rokotuksia on annettu vain puolensataa. Kokonaismäärä on 66 543 eli 32,2 prosenttia yli 18-vuotiaista. Ainakin yhden koronarokotuksen saaneita on 184 907 eli 90,7 prosenttia täysi-ikäisistä. Kuopiossa annettiin 46 neljättä koronarokotusta kuukaudessa, mikä nosti kokonaismäärän 30 000:een. Se vastaa 28,8 prosenttia kaupungin yli 18-vuotiaista. Ainakin yhden rokotuksen on saanut 92 886 kuopiolaista eli 91,2 prosenttia täysi-ikäisistä. (iLi)