Terveys Uutiset

Ajoissa todetun munuaissairauden etenemistä voidaan hidastaa – Munuaispäivä 9.3.

Lievä munuaisten vajaatoiminta on yleensä oireeton. Oireita alkaa ilmaantua yleensä vasta, kun tauti on edennyt vaikeaksi. Maailman munuaispäivänä 9.3. 2023 muistutetaan, että on tärkeä todeta munuaistauti ajoissa, jotta sen etenemistä voidaan hidastaa elintapa- ja lääkehoidolla.

Arviolta kymmenesosalla eli noin puolella miljoonalla suomalaisista on krooninen munuaistauti. Tavallisin munuaistaudin aiheuttaja on diabetes. Munuaistauti ilmaantuu vuosien kuluessa noin puolelle tyypin 2 diabetesta sairastavista ja noin neljäsosalle tyypin 1 diabetesta sairastavista. Myös henkilöillä, joilla on kohonnut verenpaine tai valtimosairaus, on suurentunut riski sairastua munuaissairauteen.

– Lievä ja kohtalaisen vaikeakin krooninen munuaistauti on yleensä oireeton ja siksi alidiagnosoitu. Munuaistauti on kuitenkin helppo todeta edullisilla veri- ja virtsatesteillä. Verinäytteestä määritellään kreatiniiniarvo ja virtsanäytteestä valkuaisen eritys, kertoo nefrologi Satu Mäkelä Suomen Nefrologiyhdistyksestä.

Muiden sairauksienkin riski kasvaa

Krooniseen munuaistautiin liittyy suurentunut sydän- ja verisuonitapahtumien ja kuolleisuuden riski, joka kasvaa, kun munuaistauti etenee. Jo pelkkä valkuaisvirtaisuus lisää henkilön riskiä, vaikka munuaispuhdistuma olisi vielä normaali.

– Vaikea krooninen munuaistauti hoitoineen heikentää sairastuneen elämänlaatua ja aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia. Munuaissairautta tulisi seuloa erityisesti riskiryhmiin kuuluvilta, sanoo Munuais- ja maksaliiton toiminnanjohtaja Sari Högström.

Kun munuaistauti todetaan varhaisessa vaiheessa, on sen etenemistä mahdollista hidastaa. Taudin varhaisvaiheessa tehdyillä elintapamuutoksilla ja lääkehoidolla voidaan viivästyttää munuaiskorvaushoitoon eli dialyysihoitoon ja munuaissiirtoon päätymistä merkittävästi – joidenkin arvioiden mukaan jopa 15 vuodella. Samalla hoidolla pienenee henkilön sydäntapahtumien ja kuoleman riski.

Monia ja uusia hoitomuotoja

– Lääketieteellisen tutkimustyön tuloksena on taudin hoitoon saatu viime vuosina uusia lääkkeitä, joilla voidaan merkittävästi hidastaa taudin etenemistä tai jopa estää se. Myös dialyysihoito on kehittynyt ja munuaisensiirron tulokset ovat parantuneet, kertoo Munuaissäätiön puheenjohtaja, professori Eero Honkanen.

Kun munuaistauti on todettu, tärkeintä on kohonneen verenpaineen hoito, tupakoimattomuus ja suolan käytön rajoittaminen alle 5 grammaan vuorokaudessa. Ylipainoiselle henkilölle on hyötyä hoikistumisesta. Jos munuaistautiin liittyy valkuaisvirtsaisuutta, ensisijaiset verenpainelääkkeet ovat ACE:n estäjät tai ATR:n salpaajat. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet myös, että diabeteslääkkeinä tunnetut SGLT2:n estäjät hidastavat kroonisen munuaistaudin etenemistä.

Pidä huolta munuaisistasi:

– Vähennä suolan käyttöä. Suolan käytön vähentäminen laskee verenpainetta ja voi vähentää verenpainelääkityksen tarvetta.
– Seuraa verenpainettasi. Koholla oleva verenpaine voi vaurioittaa munuaisiasi.
– Lopeta tupakointi ja käytä alkoholia vain kohtuullisesti.
– Jo pienikin painonpudotus auttaa. Ylipaino lisää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, nostaa verenpainetta ja huonontaa veren rasva-arvoja.
– Ole fyysisesti aktiivinen. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suotuisasti verenpaineeseen, laskee verensokeritasoa ja parantaa monilla meistä myös mielialaa.
– Lisää kasvisten, vihannesten, hedelmien ja marjojen syöntiä.

Lisätietoja:
Satu Mäkelä, Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri, Suomen Nefrologiyhdistys, p. 050 3256 879

Sari Högström, Toiminnanjohtaja, Munuais- ja maksaliitto, p. 050 536 7258, sari.hogstrom@muma.fi

Eero Honkanen, Puheenjohtaja, Munuaissäätiö, p. 040 0617 927

Sirpa Kosola, Puheenjohtaja, Suomen munuaistautialan sairaanhoitohenkilöstö ry, p. 044 719 5684

Munuaisviikko 6.–10.3.2023

Munuais- ja maksaliitto järjestää Munuaisviikon 6.–10.3.2023.

Munuaisviikon käynnisti Elämää kotidialyysissä -etäluento tiistaina 7.3. Luennolla kerrottiin kotidialyysimuodoista, hoitomuodon valinnasta ja kotidialyysin hyödyistä. Luennolla kuulee myös kotidialyysiä tekevän sosiaaliturvasta ja jaksamisesta pitkäaikaisessa elämää ylläpitävässä hoidossa. Luennon voi katsoa liiton YouTube-kanavalta www.youtube.com/munuaisjamaksaliitto.

Munuaisviikon yleisöluento pidetään Kuopiossa torstaina 9.3. klo 17-18.30 Luentoa voi seurata myös netissä. Luennon aiheina ovat munuaistaudin varhainen tunnistaminen, verenpaine ja munuaiset sekä ravitsemuksen vaikutus verenpaineeseen.

Tilaisuuksien järjestämistä tukevat Astellas, AstraZeneca Oy, Boehringer Ingelheim, Smart PD Solutions ja Vifor Pharma.

Lisätietoja Munuaisviikosta ja Maailman munuaispäivästä sivulta www.muma.fi/munuaispaiva.
Lisätietoja munuaissairauksien ennaltaehkäisystä saa sivulta www.supersankarimunuainen.fi.

Verenpaine ja munuaiset -yleisöluento
Torstai 9.3. klo 17–18.30
Kuopion kaupunginkirjasto, Maaherrankatu 12, Kuopio.
Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumisia. Kahvitarjoilu.

Katso luento netistä siirtymällä sivulle https://www.youtube.com/watch?v=X_1wbX3ms5w.

17.00 Tilaisuuden avaus, Maarit Heinimäki
17.05 Verenpaine ja munuaiset, sisätauteihin erikoistuva lääkäri Teemu Trygg, KYS
17.40 Miten verenpainetautia voi ehkäistä ravitsemuksella, FT, laillistettu ravitsemusterapeutti Anne Antikainen, KYS
18.10 Elämää munuaissairauden kanssa
18.15 Kysymyksiä ja vastauksia

Lisätietoja Munuaisviikosta:
Petri Inomaa, viestintäpäällikkö, Munuais- ja maksaliitto, p. 040 5240 679, petri.inomaa@muma.fi

Munuais- ja maksaliitto

Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneiden ja elinsiirron saaneiden sekä heidän läheistensä hyvinvointia ja ajaa heidän oikeuksiaan. Liitto antaa tietoa munuais- ja maksasairauksista ja niiden ennaltaehkäisystä, edistää elinluovutuksia sekä toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana. www.muma.fi

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *