Uusien koronavirustartuntojen määrä pysyi hyvin pienenä helmikuussa
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ilmoittamat uudet virallisesti testatut koronavirustartunnat pysyivät helmikuussa erittäin matalina tammikuun jälkipuoliskon tapaan. Viikottaiset tartuntamäärät koko maassa vaihtelivat 500-1000:n välillä, mikä on noin kymmenesosa tai vähemmnkin esimerkiksi marras-joulukuuhun 2022 verrattuna. Todellisuudessa koronatartuntoja oli enemmän, koska kaikki sairastuneet eivät testauttaneet itseään tai tekivät epävirallisen kotitestin. Helmikuun lopussa oli koronapandemian parivuotiselta ajalta kertynyt yhteensä reilut 1,46 milj. tartuntaa.
Tammikuussa alkanut koronavirustartuntojen romahdus on tapahtunut Pohjois-Savossa ja muuallakin Itä-Suomessa. THL:n tilastoinnin mukaan Pohjois-Savossa ilmeni helmikuussa uusia virallisesti testattuja koronatartuntoja viikottain keskimäärin reilusti alle 50. Kuukauden lopussa niiden yhteismäärä pandemian ajalta oli noin 50 900. Niistä runsaat 25 700 on todettu Kuopiossa.
Myös koronavirustartunnan vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrä on pysynyt 50-100:ssa, mikä on murto-osa joulukuuhun nähden. Koronavirukseen kuolleetkin hiukan vähenivät helmikuussa olivat koko kuukaudelta noin 200. Määrä on pienentynyt selvästi viime vuoden lopusta. Koronavirukseen kuolleita pandemian ajalta on kaikkiaan noin 5200 THL:n mukaan. Koronaan sairastuneita mutta muun pääsyyn vuoksi menehtyneitä on noin 2700.
Vesilaitosten koronaviruslöydökset jätevesistä vaihtelivat viikottain, mutta olivat viime syksyn huippua selvästi alempana. Niitä kuitenkin löytyi sen verran, ettei koronapandemia ole tälläkään mittarilla täysin ohitettu.
Myös neljännet koronavirusrokotukset ovat olennaisesti vähentyneet. Helmikuussa niitä tehtiin koko maassa noin 25 000, mikä nosti kokonaismäärän vajaaseen 1,25 miljoonaan. Se on 22 prosenttia suomalaisista ja vajaa 27 prosenttia yli 18-vuotiaista täysi-ikäisistä. Pohjois-Savossa ja Kuopiossakin rokotuskehitys oli samanlaista. Pohjois-Savossa annettiin vajaat tuhat ja Kuopiossa reilut 400 neljättä koronarokotust. Kokonaismäärät nousivat noin 66 200:een ja 29 770:een. (iLi)