HyvisTärpit

3. Joulukuun koronaviruskatsaus

Uusien koronatartuntojen määrä suunnilleen ennallaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteröimien uusien virallisten eli laboratoriotesteillä todettujen koronavirustartuntojen määrä pysyi suunnilleen ennallaan joulukuussa vähentyen kuitenkin kuukauden mittaan. Joulun- ja uudenvuodenpyhien välitä ei THL:ltä tullut tietoa tartuntatilanteen kehityksestä. Korkein tartuntamäärä viikossa koko maassa oli 12 654 ja pienin 9759. Määrät ovat yhä melko suuria koko vuoden tarkastelujaksolla.

Kaikkiaan jouluun mennessä THL kertoi rekisteröineensä koko koronapandemian aikana Suomessa vajaat 1,44 miljoonaa virallista tartuntaa. Todellisuudessa määrä on paljon suurempi, koska kaikki sairastuneet eivät ole testauttaneet itseään tai ovat tehneet epävirallisen kotitestin.

Pohjois-Savossa tartuntamäärien kehitys oli laskevaa joulukuussa; viikkomäärissä kuukauden alun noin 640:stä joulunseudun noin 450:een. Määrät ovat koko vuoden tarkastelussa vielä korkeahkot. Tartunnat vähenivät niin Kuopiossa kuin muualla maakunnassakin. Kaikkiaan THL on rekisteröinyt Pohjois-Savossa koko pandemian aikana virallisesti noin 50 000 koronatartuntaa.

Uusien koronavirustartuntojen määrää kahden viikon jaksoissa asukaslukuun (100 000 as.) suhteuttava ilmaantumisluku supistui koko maassa joulukuun alun 381:stä 360:een. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä pudotus oli suurempi, 592:sta 394:een. Naapurimaakunnista pienin ilmaantumisluku eli suhteellisesti suotuisin koronatartuntatilanne on Keski-Suomessa. Joulun alla luu oli siellä 299. Suurin ilmaantumisluku on Kainuussa, 643.

Vesilaitosten jätevesiseurannoissa löydettyjen koronavirusten määrä pysyi yhä melko korkealla, ja vaihteli viikottain. Nousu on kuitenkin pysähtynyt koko maassa ja Kuopion Lehtoniemellä.

Sairaalapotilaiden määrä väheni merkittävästi

Koronavirukseen sairastuneiden ja sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrä väheni merkittävästi joulukuussa koko maassa ja myös Kuopion yliopistollisen sairaalan neljän maakunnan laajuisella erityisvastuualueella. Koko maassa sairaalapotilaiden määrä väheni 930:stä 773:een. Tehohoidettavien määrä pysyi ennallaan 17:ssä. KYS:in erityisvastuualueella potilasmäärä pieneni 151:stä 114:een. Tehohoidettavien määrä oli viisi joulun alla.

Koronaviruksen vuoksi menehtyneiden määrässä tuli jouluun alussa laskentatavan muutos ja vertailu aiempaan vaikeutui. Joulun alla oli koronan vuoksi menehtyneitä THL:n mukaan 3012. Lisäksi muusta pääsyystä kuolleiden mutta koronaa sairastaneiden määrä oli 1454.

Neljänsien koronavirusrokotusten antaminen putosi joulukuussa huomattavasti noin 15 000 – 20 000 rokotuksen viikkotahtiin koko maassa. Joulun alla oli neljänsiä koronavirusrokotuksia annettu noin 1,196 miljonalle suomalaiselle, mikä on 21,2 prosenttia koko maan väestöstä ja 25,9 prosenttia eli 18-vuotiaista. Kolmesti rokotettuja on 3,073 miljoonaa (66,2 / 54,3 %) ja ainakin kerran rokotettuja 4,524 miljoonaa (89,1 / 79,5 %).

Myös Pohjois-Savossa neljänsien koronarokotusten antaminen hidastui noin tuhanteen viikossa. Joulun nalla rokotuksia oli annettu noin 64 000 pohjoissavolaiselle, mikä on 31,2 prosenttia yli 18-vuotiaista maakuntalaisista. Kolmesti rokotettuja on 141 640 (69,0 %) ja vähintään kerran rokotettuja 185 105 (90,9 %). Kuopiossa neljästi rokotettuja oli joulun alla reilut 28 600, mikä on 27,7 prosenttia yli 18-vuotiaista kaupunkilaisista. Kolmesti rokotettuja on vajaat 70 000 (67,8 %) ja ainakin kerran rokotettuja runsaat 93 000 (91,3 %). Pohjois-Savossa on rokotustahti edelleen hieman koko maata aktiivisempaa suhteellisesti. (iLi9

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *