Järjestöt Kumppanit

Kuopion ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.12.2022–3.1.2023

Joulusivusto on auki

Hiljenny kanssamme joulun odotukseen! Kuopion seurakuntien joulusivustolta löydät joulun ajan tapahtumatiedot. Sivustoltamme voit myös lukea piispa Jari Jolkkosen joulutervehdyksen tai kuunnella Jouluradiota. Lastenkirkko puolestaan tarjoaa joulukalenterin ja joulupuuhaa lapsiperheille. Joulusivustolla kerromme myös, miten voit antaa lahjasi tuntemattomalle lähimmäiselle seurakunnan kautta.

Kuopion Vanhassa Pappilassa on näyteikkuna joulun sanomaan

Kuopion Vanhan Pappilan jouluun on rakennettu tänä vuonna uusi, ihmisen kokoinen seimi (kuvassa). Seimi on nähtävissä Pappilan kuistilta loppiaiseen asti. Sitä voi katsoa ulkoa milloin vain ja sisällekin voi tulla katsomaan aina ovien olleessa avoinna.

Seimi on syntynyt yhteistyöprojektina, jonka Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen nuoriso- ja oppilaitostyö on toteuttanut seuraavien kumppaniensa kanssa:

  • suunnittelu ja päätoteutus: Savonia amk:n muotoilijaopiskelija Tiina Tiikkainen
  • ihmishahmojen ehostus: Savon ammattiopiston hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijat ohjaajanaan Sari Jokinen ja Sini Taskinen
  • eläinten muotoilija huopataiteilija Elena Bondar
  • tähtivalojen suunnittelu ja asennus: Markun Sähköasennus, Kuopion ev.lut. seurakuntien kiinteistötoimi

Lisätiedot: johtava oppilaitospastori Raimo Hakkarainen, raimo.hakkarainen@evl.fi, p. 040 4848 471.

Kauneimmat joululaulut on Suomen suurin vuotuinen musiikkitapahtuma

Kauneimmat joululaulut kajahtavat ympäri Suomen vuonna 2022 jo 50. kerran. Suomen suurimmasta vuosittaisesta musiikkitapahtumasta on muodostunut jouluperinne, joka kerää vuosittain noin miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan.

Nykyisin lähes jokainen evankelisluterilainen seurakunta järjestää vähintään yhden Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden. Suurimmat seurakunnat laulattavat ihmisiä kymmenissä tilaisuuksissa ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kuppiloissa, kauppakeskuksissa ja kouluissa. Tämän lisäksi Kauneimpia joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa.

Kauneimmissa joululauluissa kerätään vuosittain lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassaasemassa olevien lasten aseman parantamiseksi. Työtä tehdään uskontoon, kieleen
tai etnisyyteen katsomatta, jotta jokaisella lapsella olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet Kuopion ev.lut. seurakunnissa

Kauneimmat joululaulut -sivusto

Kirkonmenoja

  • Arki-illan ehtoollinen Petosen seurakuntatalolla ti 20.12. klo 18.
  • Viikkomessu Tuomiokirkossa ke 21.12. klo 18.
  • Aamuehtoollinen Alavan kirkossa adventtiajan ke 21.12. klo 8–8.30. Tule aloittamaan aamusi ehtoollisella ja rukouksella.
  • Viikkomessu Tuomiokirkossa ke 21.12. klo 18.
  • Joulun ajan kirkonmenot 24.–26.12.
  • Uudenvuodenaaton Tuomasmessu Alavan kirkossa la 31.12. klo 20. Zipporim-kuorolaisia ja ARMO-bändiläisiä.
  • Uudenvuodenaaton ehtoollishartaus Tuomiokirkossa la 31.12. klo 23.
  • Uudenvuodenpäivän su 1.1. kirkonmenot
  • Viikkomessu Tuomiokirkossa ke 28.12. klo 18.

Konsertteja

  • Arkihuolesi kaikki heitä -joulukonsertti Alavan kirkossa ke 21.12. klo 18. Sirpa Sola, Tony Lehto. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Tuotto vähävaraisten perheiden lemmikkieläinten hoitokustannuksiin Alavan seurakunnan diakoniatyön kautta.
  • Kolme yötä jouluun -konsertti Tuomiokirkossa to 22.12. klo 19. Nomad Vocals esiintyy, Jussi Mattila johtaa. Konsertin järjestää Minna Canth Kuopio ry. Vapaa pääsy.

Jouluisia juhlia ja tapahtumia

  • Jouluateria ja joulujuhla Muuruveden kylätalolla ke 21.12. klo 12. Jouluruokaa ja ohjelmaa kiitoksena Eläkeliiton jäsenille, kuorolaisille, seurakuntakerholaisille, vapaaehtoisille ja kaikille Muuruveden asukkaille. Mukana Lakesingers laulamassa ja laulattamassa joululauluja. Tilaisuuteen saapuu myös seurakuntaneuvostoon valittu Muuruveden edustaja Juha Nykänen. Rantatie 9, Muuruvesi.

Joulupuurolle!

  • Kaiken kansan joulupuuro Juankosken kaupungintalon valtuustosalissa pe 23.12. klo 16. Jouluista musiikkia, puuroa ja pipareita. Juankoskentie 13, Juankoski.

Joulurauhan julistus

  • Joulurauhan julistaminen metsän eläimille Teerimäessä ti 20.12. klo 18.30. Teerimäen ampumaradalla. Yhteistyössä Juankosken rhy:n kanssa. Juankoski.
  • Puijon joulurauhan julistus ja jouluhartaus (suomi-englanti) Puijon laella la 24.12. klo 13. Puijon kamarikuoron kvartetti. Lakialueella on parkkipaikkoja rajallisesti, auto kannattaa jättää esimerkiksi pesäpallo- tai hiihtostadionille ja reippailla polkua tai portaita pitkin lakialueelle. Tornikahvilassa jouluaaton glögitarjous 2 €/muki. Puijontie 135.

Kokoonnumme yhteen

  • Joulurauhan julistaminen metsän eläimille Teerimäessä ti 20.12. klo 18.30. Teerimäen ampumaradalla. Yhteistyössä Juankosken rhy:n kanssa. Juankoski.
  • ”Tähdet tuikkivat” joulurunoja ja -musiikkia Puijon kirkossa ke 21.12. klo 18. Anu Parhamaa runot, Valentina Pirinen, urut ja piano, Markku Heikkinen laulu. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.
  • Jouluateria ja joulujuhla Muuruveden kylätalolla ke 21.12. klo 12. Jouluruokaa ja ohjelmaa kiitoksena Eläkeliiton jäsenille, kuorolaisille, seurakuntakerholaisille, vapaaehtoisille ja kaikille Muuruveden asukkaille. Mukana Lakesingers laulamassa ja laulattamassa joululauluja. Tilaisuuteen saapuu myös seurakuntaneuvostoon valittu Muuruveden edustaja Juha Nykänen. Rantatie 9, Muuruvesi.
  • Särkiniemen joululaulut uimarannalla pe 23.12. klo 18. Tule mukaan laulamaan jouluja Särkiniemen uimarannalle. Särkiniementie 6.
  • Kaiken kansan joulupuuro Juankosken kaupungintalon valtuustosalissa pe 23.12. klo 16. Jouluista musiikkia, puuroa ja pipareita. Juankoskentie 13, Juankoski.

Retriitti Rytkyllä 13.-15.1.2023

Hiljaisuuden retriitti ”Sinun luonasi on elämän lähde” Rytkyn leirikeskuksessa pe–su 13.–15.1.2023. Jos kaipaat rukoushiljaisuuteen, lepoon ja Jumalan hoitoon luonnon keskelle, olet tervetullut. Retriitin ohjelmassa on yhteisiä rukous- ja ehtoollishetkiä, sekä mahdollisuus keskusteluun ohjaajan kanssa. Retriitinohjaajina Liisa Seppänen ja Salla Tyrväinen.

Hinta: Kuopion ev.lut. seurakuntien jäseniltä 80/60 € (eläkeläiset, opiskelijat työttömät). Muilta 100/80 €.

Hakuaika retriittiin alkoi 1.11.2022 klo 8 verkossa kuopionseurakunnat.fi/tapahtumat

Lisää Kuopion seurakuntien tapahtumia

löydät verkkosivuiltamme ja Kirkko ja koti -lehdestä. Lehteä voit lukea myös verkossa.

Kuva: Kuopion ev.lut. seurakunnat

3 Replies to “Kuopion ev.lut. seurakuntien menovinkit 20.12.2022–3.1.2023

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *