Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Lapsen oikeuksien viikko on Lapsen oikeuksien päivän yhteydessä vietettävä teemaviikko, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.
Viikkoa vietetään jälleen 14.–20.11.2022 ja vuoden teema on ”Lapsen oikeus turvallisuuteen”.
Teemaviikkoon voi osallistua kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä vapaa-ajan harrastusten piirissä. Mukaan teemaviikkoon voivat lähteä myös järjestöt, kunnat ja seurakunnat.
Teemaviikon järjestää lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lapsiasiavaltuutetun toimiston, seurakuntien ja valtion toimijoiden yhteinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto. Viikko järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018.
Lastenliitto kertoo, että Lapsen oikeuksien viikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta lasten ja nuorten keskuudessa sekä tehdä vaikutustyötä valitun teeman pohjalta. Lapsen oikeuksien viikon aikana järjestetään aiheeseen liittyviä tapahtumia, otetaan lapsen oikeudet mukaan koulutyöskentelyyn sekä varhaiskasvatukseen ja haastetaan ihmisiä sosiaalisessa mediassa.
Vuonna 2022 Lapsen oikeuksien viestinnän koko vuoden sekä marraskuussa vietettävän lapsen oikeuksien viikon teemana on turvallisuus. Tunnisteiden #OikeusTurvallisuuteen.
#MunTurvallisuus ja #SunTurvallisuus sekä harjoitusten, tiedon ja oppimateriaalien kautta kutsutaan aikuisia ja lapsia yhdessä pohtimaan turvallisuutta sekä sitä, miten se lasten elämässä toteutuu ja miten sitä voidaan vahvistaa. Teema näkyy järjestöjen, valtion, kuntien, seurakuntien ja vapaa-ajan toimijoiden toiminnassa ja viestinnässä pitkin vuotta. Teemaviikkoa vietetään tänä vuonna 14.-20.11.!
Lapsen oikeuksien viikossa voi olla mukana osallistujana tai järjestäjänä! Yhdistykset ja muut toimijat voivat ilmoittaa oman tapahtumansa Lapsen oikeuksien viikolle teemaviikon nettisivujen kautta. Samasta paikasta mukaan viikkoon voi myös ilmoittaa oman koulunsa tai päiväkotinsa. Tärkein tieto teemaviikosta löytyy Lapsen oikeuksien viikon nettisivuilta. Sivuilta löytyy muun muassa lista järjestettävistä tapahtumista, erilaisia materiaaleja kouluille ja vapaa-aikaan sekä ilmoittautumislomakkeet. Materiaaleja voi ehdottomasti käyttää myös teemaviikon ulkopuolella. Olethan sinäkin mukana juhlistamassa lasten oikeuksia?
Lisätietoja: www.lapsenoikeuksienviikko.fi
Lastenliiton kehittämä, useita vuosia Lastenviikko -nimellä kulkenut teemaviikko yhdistyi vuonna 2019 Lapsen oikeuksien viikon kanssa. Toiminnallinen teemaviikko kulkee nykyään yhteisellä nimellä Lapsen oikeuksien viikko. Yhteinen teemaviikko korostaa lasten oikeuksia sekä osallistaa lapsia kouluissa, varhaiskasvatuksessa ja vapaa-ajalla! Lapsen oikeuksien viikkoa koordinoi useasta toimijasta koostuva kansallinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto. Lastenliitto organisoi osittain vapaa-ajan ja harrastustoiminnan puolta teemaviikosta.
Lue lisää: www.lapsenoikeuksienviikko.fi
Seuraa myös sosiaalisen median kanaviamme:
4 Replies to “Lapsen oikeuksien päivä 20.11. ja viikko 14.-20.11. – Lapsen oikeus turvallisuuteen”