Hyvis extra

Tuntologi Eija Huttunen kohentaa oloa Touch-hierontahoidoilla

Kuva yllä: Krista Silander antoi tuntopub-huoneessa Touch-hierontahoitoa Anne Lampaiselle.

Kuopiolainen erikoiskosmetologi Eija Huttunen on laajentanut yrityksensä Hyvänolonkeskus Relax Oy:n toimintaa kehon tuntoaistin ja kosketuksen kautta vaikuttaviin Touch-hierontahoitoihin.

Lisäksi hän on kehittänyt rekisteröidyn Tuntopub-konseptin ja noin vuoden kestävän tuntologin koulutusohjelman näyttökokeineen. Huttusen ideoimassa Tuntopub-hoitohuoneessa voi käydä purkamassa stressi- ja rasitustiloja työpäivän jälkeen tai jopa sen aikana puolen tunnin Touch-hierontahoitoa. Tuntologikoulutus on noin vuoden mittainen lisäkoulutus, josta valmistuu uusia hyvinvoinnin ammattilaisia ympäri Suomea.

Hyvänolonkeskus Relax Oy on perustettu vuonna 2005. Eija Huttunen pohti usein, miksi kaikille muille aisteille on niin paljon erilaisia palveluja, mutta tuntoaisti on unohdettu. Monen vuoden ideoinnin ja tuotekehittelyn tuloksena asiakkaiden ja Relaxin tiimin kanssa syntyi neljä erilaista touch-hierontahoitoa: kasvoille, pään/niskan ja hartioiden alueelle, käsiin sekä jalkoihin.

Eija Huttunen on kehittänyt uraauurtavan uuden Touch-hierontahoidon ja Tuntopub-konseptin.

Uutta kosketuskulttuuria ja ”mielenhierontaa” Suomeen

– Suuri missiomme on synnyttää Suomeen uudenlainen kosketuskulttuuri ja luoda Tuntopub-aistiravintolaketju, johon voi pistäytyä vaikka kesken kiireisen työpäivän. Se antaa hetken aikaa itselle, pysäyttää mielen kiireen ja purkaa stressiä rentouttavalla Touch-hierontahoidolla. Asiakaskokemusten perusteella hoidot voimaannuttavat, lisäävät resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä, rentouttavat ja helpottavat stressissä, vahvistavat mieltä sekä parantavat unen laatua. Hoidot ovat helpottaneet myös kiputiloissa, sanoo Huttunen.

Hänen mukaansa hoidon kokonaisvaikutus voi olla merkittävä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Touch-hierontahoito avaa uutta näkökulmaa hyvinvointihoitoihin tuomalla siihen tähän asti sivuutetun tuntoaistin ja hoitavan kosketuksen hyödyntämisen. Olisi tärkeää, että tieteellisestikin tutkittaisiin enemmän Touch-hoidon vaikutuksia esimerkiksi mielen hyvinvointiin varsinkin, kun siinä on yhä useammilla haasteita.

– Ihokosketuksen merkitystä aliarvioidaan ihmisten kanssakäymisessä samoin kuin useissa fysikaalisissa hoitomuodoissa, vaikka se on oikeastaan yksi perustarpeista syntymästä lähtien. Koronapandemian aikana kosketus kuten muukin fyysinen läheisyys on syrjäytynyt turvaetäisyyksien myötä. Tästäkin syystä on kosketusvajetta syntynyt paljon. Se voi ilmetä monin erilaisin oirein.

– Osassa kauneushoitoloista hoitavan kosketuksen merkitys ymmärretään. Meillä Relaxilla siitä on kehitetty erityinen palvelutuote, jotta se tavoittaisi laajan asiakaskunnan eli nekin, jotka eivät käy yleensä kauneushoitoloissa tai hierojalla, toteaa Eija Huttunen.

Monenlaisia hyötyvaikutuksia

Hänen mukaansa kasvoihin, pään, niskan ja hartioiden alueelle, käsiin sekä jalkoihin kohdistuva Touch-hierontahoito voi lievittää stressiä, lisätä palautumis- ja sopeutumiskykyä, kohentaa unen laatua ja nukahtamista sekä rauhoittaa muutenkin mielentilaa. Tämä koskee niin miehiä kuin naisiakin ja kaikenikäisiä.

– Hämyisästi valaistussa Tuntopub-huoneessa kuuluu rauhallinen musiikki. Mahdollisesti käytetään myös eteerisiä öljyjä tehostamaan hoitoa. Näin aktivoidaan positiivisesti muitakin aisteja kuin tuntoaistia turvallisessa, luottamusta herättävässä ympäristössä.

– Hoitoon on hyvä tottua. Siksi suositan ainakin kolmea hoitokertaa esimerkiksi viikon-kahden välein. Ensimmäisellä kerralla kiinnittyy yleensä huomio käsittelyn seuraamiseen ja uuden aistimiseen, huomauttaa Eija Huttunen. Hänen mukaansa Touch-hierontahoito eroaa perinteisestä hieronnasta vaikuttavan lempeän kosketuksen kautta.

Hyviä kokemuksia hierontahoidosta

Neljästi Touch-hierontahoidossa käynyt lähihoitaja Anne Lampainen pitää hoidon etuina ja erilaisuuksina perinteiseen hierontaan verrattuna kokonaisvaltaisempaa ja rentouttavampaa hyvinvointivaikutusta; kehon lisäksi se vaikuttaa mieleen muun muassa stressiä kesyttäen.

– Touch-hoidon jälkeen lihakset eivät ole niin arkoina kuin hieronnasta. Molempia hoitomuotoja silti tarvitaan eivätkä ne ole toistensa vaihtoehtoja. Puolen tunnin hoidossa ehtii vajota nukahtamisen rajamaille etenkin Tuntopub-huoneessa, jossa musiikki, hämyvalo ja luontokuvat luovat lisätunnelmaa.

– Ensimmäinen kerta meni osin tunnustellessa hoitoa mutta seuraavilla kerroilla pystyin uppoutumaan siihen mentaalisestikin. Jatkan käsihoitoja sekä kokeilen jalka- ja kasvohoitoja. Pään seudun, hartioiden ja niskan Touch-hoidossa olen ollut kolmesti. Uskon sen sopivan kaikenikäisille ja niin työelämässä oleville kuin iäkkäämmillekin, kertoo Lampainen.

Relaxin kosmetologi Krista Silander käy tuntologikoulutuksen loppuvaiheita ja on kevään aikana hoitanut asiakkaita. Hänen mukaansa Touch-hierontahoito on mielekästä ammattitaidon laajentamista ja syventämistä.

– Olen saanut asiakkailtani hyvää palautetta. Moni on kehunut varsinkin hoidon rentouttavaa ja tyynnyttävää vaikutusta mieleen. Itsekin olen kokenut sellaista, kun me opiskelijat hoidimme tuntopajoissa toisiamme. Monipuolisesta Tuntologi-koulutuksesta olen oppinut hyviä asioita myös oman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tuntologeja valmistuu ympäri Suomea

Eija Huttunen on ideoinut Hyvänolokeskus Relaxin yhteyteen kesäkuun alussa valmistuneen Tuntopub-hoitohuoneen, joissa voi käydä purkamassa stressi- ja rasitustiloja työpäivän jälkeen tai jopa sen aikana puolen tunnin Touch-hierontahoidoilla.

– Työhyvinvointipäivissä olen saanut hierontahoidoistamme hyviä asiakaskokemuksia. Toivon, että Touch-hieronta alkaa levitä eri puolille maata uusien koulutettujen tuntologien myötä. Touko-elokuussa valmistuu uusia tuntologeja ja hoitotaito leviää mm. Kuopioon, Kemiin, Ouluun, Kajaaniin, Akaaseen, Mikkeliin, Forssaan, Iittiin, Hämeenlinnaan, Sotkamoon, Joensuuhun ja Helsinkiin. Käytännön taidot opitaan tuntopajoissa, joita järjestetään eri puolella Suomea. Teoriaopinnot ovat verkossa.

– Tuntologikoulutus sopii hyvin hierojille, kosmetologeille, lähihoitajille ja myös muilta toimialoilta siirtyville, joilla on halu hyvinvointiin lisäävään hoitopalveluun. Empaattinen, asiakasta kuunteleva hoitomentaliteetti on tärkeää Touch-hierontahoidossa, kertoo Eija Huttunen.

Kuopiossa pidettiin ensimmäiset valtakunnalliset tuntologipäivät 18.-19. kesäkuuta. Liki kymmenen osallistujaa saivat tietoa muun muassa ihon rakenteesta ja toiminnoista sekä työhyvinvoinnista.  Tuntopajan työskentelyssä harjoiteltiin vielä Touch-hierontaotteita sekä voitiin tehdä näyttökokeita. Eija Huttunen pitää ensi syksynä useita koulutuspäiviä mm. Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa.

Oululainen SKY-kosmetologi Lea Keränen siirtyi jokunen vuosi sitten täysineri toimialalta Kauneushoitola Leaan valmistuttuaan kosmetologiksi 2020. Hän opiskelee nyt myös tuntologiksi.

– Olen yllättynyt, miten Touch-hierontahoidot ovat vaikutuksiltaan erilaista kuin perinteinen hieronta. Se tarjoaa laskeutumisen mielen tasolla syvempään ja rentouttavampaan olotilaan irtauttaen arjesta. Itselleni on tärkeää, että voin antaa asiakkailleni uutta hoitopalvelua ja tehdä entistä merkityksellisempää työtä.

Kajaanilainen hieroja ja lähihoitaja Kati Leinonen lähti kouluttautumaan tuntologiksi huomattuaan omakohtaisesti, miten hyviä, kokonaisvaltaisia ja stressiä purkavia vaikutuksia Touch-hierontahoidosta hänelle itselleen tuli.

– Uskon, että kosketushoito sopii monenlaisille ihmisille erilaisissa elämäntilanteissa ja että sillä on kasvava tarve tulevaisuudessa. Se täydentää perinteistä hierontaa varsinkin mentaalisesti ja sosiaalisesti. On hienoa olla tässä asiassa eturivissä.

Lisätietoja: www.tuntologi.fi

—————————————————————-

Mikä on Sopien 2.0. -hanke?

Navitas Yrityspalvelujen hallinnoiman Sopien 2.0 -hankkeen tavoitteena on pienten sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yritysten, järjestöjen ja tukipalvelujen tuottajien liiketoiminnan kehittäminen, jotta ne kykenevät tuottamaan palveluja monituottajamallilla verkostona hyödyntäen yhteistyömalleja järjestämisvastuussa olevien kuntien tai kuntayhtymien kanssa. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin välillä.

Hankkeessa valmennetaan sote-alan yritysten, järjestöjen ja yhdistysten sekä julkisten toimijoiden yhteistyöhenkilöitä pääosin digitaalisilla menetelmillä. Toimenpiteet kohdistuvat liiketoiminnan, markkinoinnin ja laatutyön kehittämiseen. Neljään maakuntaan ulottuva hanke päättyy vuoden 2022 lopussa.

Kuopiolainen erikoiskosmetologi, tuntologi ja kauneushoitolayrittäjä Eija Huttunen on osallistunut Navitas Kehitys Oy:n yrityspalvelujen Sopien 2.0 -hankkeeseen vuodesta 2020. Huttunen uskoo hankkeesta olevan hyötyä, kun hänen kehittämäänsä tuntologikoulutusta ja -hoitoja levitetään Kuopiosta muualle maahan.

– Vaikka olen toiminut yrittäjänä yli 30 vuotta, olen saanut hankkeesta hyvää kannustusta sekä uutta tukea omaan yritystoimintaani ja sen kehittämiseen.

Tuntologikoulututettavia kokoontui Kuopioon eri puolilta maata.

Lisätietoa Sopien2.0 -hankkeesta:
https://navitas.fi/sopien20-hanke

Teksti ja kuvat: Ilpo Lommi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *