Allekirjoittanut pääsi tai oikeastaan joutui testaamaan Kuopion yliopistollisen sairaalan hoitopalveluja, kun äkillinen kipukohtaus yllätti piha-askareissa eräänä maanantai-iltana. Nopeasti kovaksi ja laajaksi äitynyt vatsakipu pakotti saattajan kanssa KYSiin ensiapuun. Onneksi matka kesti vain vartin eikä ensiavussa joutunut kauaa odottamaan.
Poliklinikalla ryhdyttiin ripeästi ja ammattitaitoisesti tutkimaan, mikä potilasta vaivasi. Luottamus heräsi pian, että ollaan hyvissä käsissä ja kipulääke alkoi vaikuttaa useammalla annoksella.
Sydämen toiminta tarkistettiin ensin ja sen jälkeen alettiin etsiä syyllistä vatsasta. Samalla tuli siirto osastohoitoon. Yö meni ohuilla yöunilla. Tutkimukset ja olon vakautus jatkuivat seuraavana päivänä. Pääsyyllinen löytyi: tulehtunut sappirakko ja sen sisällä kohtalaisen kokoisia sappikiviä. Äkäinen tulehdus lienee muhinut jonkin aikaa, mutta ei onneksi pahemmin levinnyt muihin elimiin.
Muutama päivä meni seurannassa ja odotuksessa, mitä vaivan kanssa tehdään. Kolmantena päivänä piti olla leikkaus ja sappirakon poisto kivineen. Se siirtyi ilmeisesti akuutimpien operointien vuoksi seuraavalle päivälle, kun tilanne ei ollut kiireinen vaikka olo melko kivulias olikin lääkityksestä huolimatta. Nälkä kyllä tuli paaston pidentyessä ennen leikkausta.
Perjantaina puolilta päivin leikkaus koitti – tähystyksellä. Siinä meni muutama tunti, mutta heräämisessä nukutuksesta vielä kauemmin kuten joskus aiemmissakin operaatioissa. Ilmeisesti potilaalla on taipumus syvään ja pitkään tekouneen, jota toivoisi arkielämäänkin.
Jäivätkö ankarat kivut leikkauspöydälle kuten taannoisella kaularangan hermopinneleikkauksella? No eivät. Seuraavana yönä ja päivänä ne olivat jopa entistä viiltävämmät, mutta eri syystä. Leikkauksessa oli vatsaan syötetty hiilidioksidia ja kun se ei aika tukossa olleen suolen vuoksi päässyt purkautumaan, heijastui raju kipu erikoisesti hartia-olkapään seudulle sietämättömänä. Lopulta se hellitti, kun pyynnöstä sain vatsaa löysyttävää lääkettä ja hiilidioksidi poistui luonnollista tietä. Olipa se helpotus!
Toki tähystyshaavatkin olivat jonkin verran arkoja ja kipeitä, mutta tämä operointivaihtoehto tuntui mielekkäämmältä kuin perinteisempi iso leikkaushaava – ainakin toipumisen kannalta.
Haasteensa antoivat myös antibioottinesteytyksen ja tiheän juomisen vuoksi tiheät vessakäynnit etenkin yöllä, kun jälkikipujen vuoksi oli urakkaa yksin selviytyä parin tunnin välein ylös muutoin hyvästä uudenmallisesta sairaalasängystä wc:hen. Kulkemiseen onneksi löytyi oiva apuväline pystyrollaattorista, hyvä peli! Tulehdusarvot pysyivät leikkauksen jälkeenkin vielä niin korkealla, että hoito ja toipuminen jatkuivat hyvässä hoivassa vuodeosastolla yli viikonlopun.
Aika kului hyvin mukavien huonetovereiden kanssa. Yhteisöllisyys toteutui mainiosti, vaikka huonetovereissa kävi reilun viikon aikana täyskierto. Vaati itseltäkin avoimuutta ja aktiivisuutta tehdä tuttavuutta hyvin eritaustaisten ja erilaisten persoonien kanssa. Mutta se kannatti, sillä yhteydenpitoa on jatkunut muutamien kanssa kotiutumisen jälkeenkin. Myös kännykästä oli hyvä apu yhteydenpidossa ulkomaailmaan.
Omatoimisuus oman olon seurannassa ja helpottamisessa sekä reklamoinnissa asiallisista hoitotarpeista kannatti, kun melkoinen kiire näytti olevan sympaattisilla, parhaansa tekevillä hoitajilla sekä lääkäreillä. Monenlaisista useita kertoja päivässä tehtyjen mittausten lisäksi potilaan oma palaute olon kehityksestä on varmasti tärkeää. Vertaiskokemuksetkin huonetoverien kanssa ja keskinäinen apu pikkuasioissa toivat helpotusta puolin ja toisin. Valinnanvaraakin löytyi: ruoasta ja juomista – eikä nälkä päässyt enää yllättämään toipumisaikana, pikemminkin päinvastoin.
Neljäntenä päivänä leikkauksesta tuli eteen kotiutuminen sairaalasta ilmeisesti potilasruuhkan vuoksi, vaikka yhä melko korkeiden joskin jo laskevien tulehdusarvojen ja verenpaineiden sekä jälkikipujenkin vuoksi olisin mielihyvin ollut ainakin päivän lisää sairaalassa. Kotiutumisen vaihtoehtona oli siirto Harjulan sairaalaan välitoipumispaikkaan. Mieluummin lähdin kuitenkin kotiin, kun en siellä joutunut yksin hoitamaan arkiaskareita.
Ensimmäinen viikko oli toipumis- ja sairaslomaa ihan tosissaan lääkekuurien jatkuessa, vaikka kirjoitustöitä oli pyrittävä jo tekemään sen mitä pystyin. Vähän piti jo sairaalassakin kokeilla. Kivut alkoivat vähitellen hellittää ja olo normaalistua, mutta uni oli yhä katkonaista. Episodin aikana konkreettisesti todentui, miten tärkeää hyvä uni ja lepo on päiväajan vireydelle sekä hyvinvoinnille.
Noin viikon jälkeen jäivät sikseen kipulääkkeet ja kolmen viikon jälkeen antibioottikuuri. Varovaisen kevyet sisäjumpat alkoivat mahdollistua ja kävelylenkit pidentyä. Kuukausi ensimmäisestä kipukohtauksesta ja sairaalareissusta tuntui, että hyvin tästä selvittiin, kiitos KYSin osaavan hoidon ja oman maltillisen toipumisen.
Meillä pohjoissavolaisilla ja muillakin KYSin neljän maakunnan laajuisen erityisvastuualueen asukkailla on syytä olla tyytyväisiä ja kiitollisia yliopistosairaalastamme, joka siirtyy ensi vuonna uuden hyvinvointialueen alaisuuteen, toivottavasti toimintaedellytykset vähintään säilyttäen.
Ilpo Lommi
Kuva: Ilpo Lommi