Lapset ja Nuoret Ravinto Uutiset Ympäristö

Ilmastoviisasta ruokaa lapsille ja nuorille -hanke sai jatkorahoituksen

Kuopion kaupunki on saanut ympäristöministeriöltä jatkorahoituksen Ilmastoviisasta ruokaa lapsille ja nuorille -hankkeelle. Ympäristöministeriö myönsi 6.6.2022 avustusta 20 hankkeelle, jotka edistävät ilmastotyötä ja kiertotaloutta kunnissa.

Kuopion kaupungin Ilmastoviisasta ruokaa lapsille ja nuorille -jatkohanke sai avustusta 56 000 euroa 1.12.2022-30.11.2023 väliselle kaudelle. Hankkeella vähennetään varhaiskasvatuksen ja koulujen ruokapalveluiden ilmastovaikutuksia sekä kehitetään ruokapalveluiden ympäristötavoitteita ja niiden seurantaa.

Kesällä 2021 käynnistynyttä hanketta on toteutettu yhdessä ruokapalvelut tuottavan Servica Oy:n kanssa. Hankkeessa on asiantuntija-avulla tuotettu tietoa koulu- ja päiväkotiaterioiden hiilijalanjäljistä ja ruokailun ilmastovaikutusten vähentämisen keinoista. Yhteistyössä Servican kanssa työstetään ilmastoviisaan ruokalistan kehitysaskeleita, joilla toteutetaan kaupungin ilmastopoliittisen ohjelman tavoitetta vähentää julkisten ruokapalvelujen päästöjä.

Tärkeä osa ilmastotavoitteiden toteutumista on myös asiakkaiden kannustaminen lisäämään ruokailun kasvipainotteisuutta muun muassa tuomalla kasvisruoka kouluruokailussa vapaasti otettavana päälinjastoon sekä tutustuttamalla ruokalistan palkokasveihin ja kasviproteiineihin. Lasten ja nuorten näkemyksiä on huomioitu ruokalistan kehittämistyössä ja uudet ilmastoviisaat reseptit tulevat ruokalistalle asiakkaiden makuraatien kautta.

Opettajille ja varhaiskasvattajille tuotetaan materiaalia ilmastoviisaan ruokakasvatuksen tueksi. Ruokailujen toteutumista ja kehitysaskeleiden vaikutuksia voidaan myös seurata aiempaa paremmin Servican hankkeessa kehittämän ja käyttöön ottaman hävikinseurantajärjestelmän avulla.

Jatkorahoituksen avulla vahvistetaan kaupungin ympäristönsuojelu-, varhaiskasvatus- ja perusopetuspalveluiden yhteistyönä tilaajapuolen osaamista ruokapalveluiden ympäristövastuullisuuden kehittämisessä ja seurannassa, ja viedään ilmastotavoitteet osaksi palvelusopimusta. Päiväkodeissa ja kouluissa edistetään edelleen ilmastoviisaita ruokailutottumuksia ruokakasvatuksella ja kestävän elämäntavan oppimistavoitteena.

Lisätietoja Ilmastoviisasta ruokaa lapsille ja nuorille -hankkeesta saatavilla kaupungin verkkosivuilta osoitteesta:
www.kuopio.fi/ilmastoviisasta-ruokaa<http://www.kuopio.fi/ilmastoviisasta-ruokaa>

Lisätietoja:
Meri Elonheimo, hankekoordinaattori, Kuopion kaupunki, p. 044 718 5915,
meri.elonheimo(at)kuopio.fi

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *