Blogit Vierasblogi

Selvin päin kesään – älä hae alkoholia alaikäiselle

Kesä on tullut ja nuorten kesälomat alkoivat. Hyvät kesäsäät houkuttelevat nuoria ulos juhlimaan ja viettämään vapaa-aikaa vaikkapa festareille tai kaveripiirissä. Kotona onkin hyvä keskustella ajoissa säännöistä kesärientojen ja varsinkin päihteiden käytön osalta.

Vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan jopa 87 prosenttia vastanneista alaikäisistä on hankkinut alkoholia välittäjän kautta. Perhepiiristä sitä on saanut 40 prosenttia.

Vanhemmat saattavat ajatella, että on parempi hakea alkoholia nuorelle itse, jotta tietää mitä ja paljonko nuori juo. Ajattelutapa on sinällään ymmärrettävä. Olen itsekin pohtinut äitinä tätä asiaa. Pelkoa herättää, että tuntematon hakee tai tarjoaa nuorelle alkoholia, eikä hän tiedä mitä pullossa on tai onko siihen sekoitettu jotakin muutakin. Mikä sitten olisi paras toimintatapa?

Nuoruudessani etsimme kaupungilta kavereiden kanssa henkilön, joka haki meille alkoholia. Hengailupaikkaa ei tietenkään ollut, joten menimme läheiselle rannalle juomaan. Oli syksy ja humaltuessa kävimme jopa uimassa, vaikka vesi oli hyytävän kylmää. Oma iltani päättyi sairaalaan; kärsin hypotermiasta ja alkoholimyrkytyksestä.

Vanhempi voi ajatella, että on turvallisempaa itse hakea alkoholia nuorelle. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä todennäköisesti nuori saa alkoholia vielä lisää muualta. Näin menettelemällä vanhempi antaa samalla nuorelle hyväksyntänsä hänen alkoholin käytölleen alaikäisenä. Olisinko juonut vähemmän, jos äitini olisi hakenut minulle juotavaa? Enpä usko.

Olen pohtinut asiaa, selannut tutkimustuloksia ja tullut tulokseen, etten aio hakea lapselleni alkoholia. Kun kerromme nuorelle riskit alkoholinkäytöstä ja kieltäydymme hakemasta tai tarjoamasta alkoholia alaikäiselle, on viesti nuorelle selkeä. Tästä linjasta ei tulisi poiketa.

Kesän viettoon voimme kaikki yhdessä valmistautua pitämällä huolta nuoristamme. Nuori kaipaa vanhemman läsnäoloa myös kesällä, vaikka kavereiden kanssa kesäiltojen viettäminen varmasti houkuttelee. Valmistaudutaan selvään kesään eikä haeta alkoholia alaikäiselle!

Anette Moisanen, EHYT ry opiskelija

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *