Eläimet Hoiva Iäkkäät Uutiset

Eläkeliitolle ensimmäinen koulutettu ikääntyneiden kuntoutuskoira

Eläkeliitto vauhdittaa ikääntyneiden kuntoutusta kehittämällä koira-avusteista kuntoutuksen työotetta. Eläkeliiton kouluttama kuntoutuskoira on sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisen työpari, tehtävään koulutettu avustaja, joka motivoi vanhusta kunnon ylläpitämiseen, ulkoiluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Tavoitteena on tuoda vastapainoa vanhustenhuollon tehostamistoimenpiteille ja huolestuttaville uutisille.

Eläkeliitto on toteuttanut yhteistyössä Uppsalan kaupungin ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa koira-avusteisen kuntoutuksen pilottikurssin, jossa hyödynnetään Ruotsissa tehtyä alan kehittämistyötä.

Pilottikurssin viimeisen lähijakson myötä valmistuu Nauvossa 15.11. Eläkeliiton ensimmäinen kuntoutuskoira, labradoodle Cooper ohjaajansa Annika Alopaeuksen kanssa.

Tutkitusti mitattavaa toimivuutta

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisen ja koiran yhteinen työskentely tuottaa Elkeliiton mukaan tutkitusti tuloksia vanhuksen elämänlaadun parantamiseksi. Työskentely auttaa liikkumaan, muistamaan ja kommunikoimaan. Koira voi olla suuri motivoiva tekijä arvokkaalle ja elämisen arvoiselle loppuelämälle.

Koira-avusteisen toiminnan hyödyt vanhusten hoidossa ja kuntoutuksessa ovat todennettavissa ja mitattavissa. Ruotsissa kuntoutuskoiramenetelmä on standardisoitu ja koira-avusteisen toiminnan hyödyt on todistettu. Ruotsissa koira-avusteisen kuntoutuksen uranuurtajana on toiminut Uppsalan kunta ja koira-avusteisten menetelmien pioneeri Maria Boivie.

– Koira-avusteinen toiminta rakentuu asiakkaan ja koiran väliseen suhteeseen ja se hyödyntää kehon muistia tehdä erilaisia harjoitteita arjessa. Koiralla on kyky rauhoittaa. Lisäksi koiran  läsnäolo motivoi vuorovaikutukseen ja tekee koira-avusteista kuntoutuksesta sekä toiminnasta korvaamattoman täydennyksen ikääntyneen hoitoon sekä kuntouttamiseen, toteaa Eläkeliiton koira-avusteisen toiminnan asiantuntija Nona Borgström.

Lahjoittamalla lisää arvokkaita elinpäiviä

Kuntoutuskoiratoiminnan kehittämiseksi Eläkeliitto on avannut varainkeruukampanjan osoitteessa www.kuntoutuskoira.fi. Lahjoituksilla mahdollistetaan kuntoutuskoiratoiminnan kehittämistä Suomessa. Lahjoitusvaroin Eläkeliitto voi tarjota ikäihmisten kuntoutuksen ammattilaisille koulutuskokonaisuuden, jossa koira koulutetaan toimimaan yhdessä ammattilaisen kanssa hoitotilanteissa.

Vapaamuotoisen lahjoituksen voi tehdä tekstiviestillä, MobilePay-sovelluksella tai verkossa osoitteessa www.kuntoutuskoira.fi

Lisätietoa ja yhteydenotot: Asiantuntija Nona Borgströmiin, p. 040 689 6565, nona.borgstrom@elakeliitto.fi

Eläkeliitto, toiminnanjohtaja Anssi Kemppi, p. 040 7257 143, anssi.kemppi@elakeliitto.fi

Mikä on Eläkeliitto?

Eläkeliitto on vuonna 1970 perustettu, valtakunnallinen, Suomen suurin ja puoluepoliittisesti sitoutumaton eläkeläisjärjestö. Liittoon kuuluu lähes 120 000 henkilöjäsentä, 397 paikallisyhdistystä ja 20 piiriä. Eläkeliiton tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen ja oikeuksien valvominen sekä sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.

Kuva: Pixabay

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *