POSOTE20 Uutiset

Pohjoissavolaisille avattu kysely sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kehittämisestä

Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja osallisuustoiminnan valmistelua varten on avattu kysely, johon voivat osallistua kaikki Pohjois-Savon asukkaat. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa asukkaiden ja asiakkaiden kokemuksia sekä toiveita sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluiden osalta. 

Kyselyyn vastaamalla maakuntalaiset pääsevät vaikuttamaan historiallisen suuressa sote-uudistuksessa muotoutuvan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluiden valmisteluun uudella Pohjois-Savon hyvinvointialueella. 

Asukkaiden kokemukset ja tarpeet uudistuksen keskiössä

– Tämä kysely on ensimmäinen kädenojennus suoraan asukkaille. Heidän samoin kuin sote-palvelujen asiakkaiden osallisuus on yksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen lähtökohdista. Hyvinvointialuetta koskevassa laissa asukkaiden ja asiakkaiden osallistumisen sekä vaikuttamisen mahdollistamiselle on vahva velvoite. On tärkeää, että lähdemme kokoamaan ajoissa tietoa asukkaiden kokemuksista jo nykyisistä palveluista ja niiden sujuvuudesta, kertoo POSOTE20-hankkeen osallisuus- ja järjestökoordinaattori  Anne Aholainen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen kehittämistä on tehty hänen mukaansa kuumeisesti POSOTE20-hankkeessa tuottaen ratkaisuja palvelujen saatavuuteen, yhteensovittamiseen ja laatuun. Asukkaiden ja asiakkaiden näkemystä tarvitaan, kun uudet toimintamallit siirtyvät kokeilujen myötä maakunnan yhteisiksi toimintatavoiksi muutamassa vuodessa.

Monia tapoja osallistua palvelujen kehittämiseen

Osallisuus tarkoittaa Aholaisen mukaan mahdollisuutta vaikuttaa omiin palveluihin ja tulla kuulluksi omaan elämään vaikuttavissa asioissa.

– Osallistumalla voi vaikuttaa myös päätöksentekoon sekä palvelujen suunnitteluun. Osallistumisen tapoja ja malleja on paljon Pohjois-Savossa. On tärkeää kartoittaa, mitkä niistä ovat toimivia asukkaille ja asiakkaille. Hyvinvointialueella pääsee käyttämään kansanvaltaa myös tulevissa aluevaaleissa. Niiden välilläkin on tärkeää koota asukkaiden näkemystä hyvillä osallistamisen tavoilla ja varmistamalla lähidemokratian toimivuus, toteaa Anne Aholainen.

Pienenä porkkanana kyselyn loppuun saakka tekemiselle on lahjakorttiarvonta päivittäistavarakauppaan. Voittajat voivat valita itselleen sopivimman lahjakortin kohteen.

Asukaskysely löytyy POSOTE20-hankkeen nettisivuilta. Vastausaikaa on lokakuun puoliväliin.

Kyselyn voi täyttää täältä: Webropolilla luotu kysely: Asukaskysely osallisuudesta Pohjois-Savon sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä pelastustoimessa. (webropolsurveys.com)

Lisätietoja kyselystä: Anne Aholainen, osallisuus- ja järjestökoordinaattori, POSOTE20 -hanke, p. 044 714 2676, email: anne.aholainen@pohjois-savo.fi

Kuva: Kuopion yliopistollinen sairaala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *